Lämmityksellä tarkoitetaan kotisi tarvitseman lämmön tuottamista. Asuntosi lämmitysmuodolla on suuri merkitys energian ja luonnonvarojen kulutuksessa. Fiksuilla valinnoilla säästät niin energian kulutusta kuin ympäristöön kohdistuvaa kuormaa. Järkevistä lämmitysratkaisuista hyötyy asukkaiden lisäksi heitä ympäröivä luonto. Energiansäästö ei tarkoita asumismukavuuksista luopumista, vaan fiksusti toteutettu kodin lämmitys parantaa myös asumisen laatua ja kotona viihtymistä. Lahti Energian lämmöntuotannossa panostetaan kestävään kehitykseen ja uusiutuvien energioiden tuottamiseen.
Taajama-asuntojen lämmitykseen suosittelemme terveellistä, turvallista ja helppokäyttöistä kaukolämpöä, joka lisää asumismukavuutta ja hyvinvointia. Hyvän olon kaukolämpö säästää asukkaiden aikaa, rahaa ja energiaa tavalla, johon muut lämmitysmuodot eivät yllä. Myös luotettavuudessa ja ekologisuudessa kaukolämpö on omaa luokkaansa, sillä suurin osa lämmöstä syntyy yhteistuotannossa sähköenergian kanssa. Kaukolämpö on kokonaistaloudellisin vaihtoehto taajamissa sijaitsevien omakotitalojen ja taloyhtiöiden lämmitysmuodoksi.
Haja-asutusalueilla sijaitsevien pientalojen lämmitysmuodoksi suosittelemme maakaasua, joka puhtaana luonnontuotteena ei saastuta ympäristöä. Maakaasuputki on fiksua ja kannattavaa rakentaa kohteisiin, joihin kaukolämpöverkosto ei ulotu.
Kaukolämmön ja maakaasun alueellinen saatavuus kartalla:
Kaukolämpöverkko on merkitty punaisella, maakaasu keltaisella.
|
|
|
|
| |