Sunnuntaisen myrskyn jälkien korjaus alkaa olla loppusuoralla. Hollolassa Lahdenpohjan ja Manskiven välisellä alueella sekä Parinpellossa sähköt päästään kytkemään päälle muutaman tunnin sisällä. Sipuran ja Viuhan alueella sähköt palautuvat myös tämän illan aikana.
Suurjänniteviat saadaan korjattua tänään lukuunottamatta 16 saaressa sijaitsevaa loma-asutusta (Isoruokonen, Vehkosaari, Kuivaharju).
Pienjännitevikojen korjaus on aloitettu ja vikoja korjataan kiireellisyysjärjestyksessä. Lahti Energia soittaa parhaillaan henkilöille, jotka ovat aiemmin tehneet meille vikailmoituksen ja tarkistaa, onko sähköjen kanssa edelleen ongelmia. Osa pienjännitevioista saadaan korjattua tämän päivän aikana ja osa jää vielä huomiselle. Käyttökeskuksestamme arvioidaan, että perjantaihin mennessä myrskyn jäljet on saatu kokonaan korjattua.
Kaikkiaan ilman sähköä on vielä noin 300 taloutta Lahti Energian jakeluverkon alueella.
Ilman sähköä yli 12 tuntia olleet taloudet voivat hakea vakiokorvausta Lahti Energialta. Olemme avanneet suoran sähköpostiosoitteen korvausasiat@lahtienergia.fi , jonne hakemuksen voi lähettää sähköisesti. Hakemuksen voi lähettää myös kirjeitse.
Lahti Energialla on tiedossa katkosten alkamisajankohta, joten erillistä puhelinsoittoa tai ilmoitusta sähköjen katkeamisesta ei tässä tapauksessa edellytetä.
Lisäohjeita korvauksesta löydät osoitteesta http://www.lahtienergia.fi/sahkon-siirto/ohjeet-sahkokatkon-varalle/vakiokorvaus-sahkokatkosta .