Lahti Energia kunnostaa Joutjoen uomaa ja rakenteita 27.6 – 29.7.2011 välisenä aikana. Kunnostuksella varmistetaan, että joki pysyy lupamääräysten mukaisessa kunnossa ja samalla saadaan siivottua joen lähiympäristö. Kunnostus koskee Joutjoen tunneleita, kiveyksiä ja penkkoja. Joen reunalle kasvanut puusto ja pusikko raivataan ja joesta poistetaan asiattomat rakenteet ja esineet, jotka voivat tukkia uoman tai välpät ja aiheuttaa joen tulvimista.
Myös joen Vesijärven puoleisessa päässä olevan roska-altaan toimintaa parannetaan siten, että jokeen uoman varrella heitellyn tavaran keruu helpottuu.
Lahti Energian Kymijärven voimalaitos ottaa jäähdytysvetensä Vesijärvestä tunnelia pitkin ja vesi palautuu Joutjoen kautta takaisin järveen. Lahti Energia on rakentanut Joutjoen uoman tähän tarkoitukseen sopivaksi ja vastaa myös uoman kunnossapidosta. Joen varrella on useita teollisuuskiinteistöjä ja heinäkuun kunnostuksen jälkeen myös jokeen purkavien viemäreiden tarkkailu helpottuu.
Raivattava risukko ja puut hyödynnetään yhtiön omassa energiantuotannossa.