Lahti 28.2.2011 – Lahti Energia pystyi hyödyntämään sähkömarkkinoiden hinnanvaihtelut viime vuonna erinomaisesti ja teki ennätystuloksen. Vuoden 2010 tilinpäätös julkaistiin tänään.
Lahti Energia -konsernin liikevaihto oli viime vuonna 180,0 (162,4) miljoonaa euroa, lisäystä edellisvuodesta oli 10,8 %. Liikevoitto oli 51,2 (29,6) miljoonaa euroa, jossa nousua edellisvuodesta oli 72,8 %.
Kokonaispoistot olivat 15,8 (16,1) miljoonaa euroa. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 47,7 (25,7) miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 35,7 (19,4) miljoonaa euroa. Suluissa olevat luvut ovat konsernin tilinpäätöksen lukuja vuodelta 2009.
Emoyhtiö Lahti Energia Oy:n liikevaihto oli 148,4 (135,2) miljoonaa euroa, josta sähkön myynnin osuus oli 47 %, lämmön myynnin osuus 42 %, kaasun myynnin osuus 5 % ja muun toiminnan tuottojen osuus 5 %. Tytäryhtiö LE-Sähköverkko Oy:n liikevaihto oli 35,3 (30,2) miljoonaa euroa.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkona omistajalle Lahden kaupungille jaetaan 18 000 tuhatta euroa ja omaan pääomaan jätetään 40 736 tuhatta euroa.
Konsernin pysyvien vastaavien investoinnit olivat 57,7 (34,9) miljoonaa euroa, josta emoyhtiön investointien osuus oli 50,5 (26,7) miljoonaa euroa. Rakenteilla olevan uuden voimalaitoksen eli KYVO2:n investointikustannuksia syntyi vuoden aikana 47,3 miljoonaa euroa, joista 8,5 miljoonaa katetaan investointituilla. Kaukolämpöverkon investoinnit olivat 4,2 miljoonaa euroa. LE-Sähköverkko Oy:n investoinnit olivat 7,2 (8,2) miljoonaa euroa.
Konsernin henkilöstön määrä oli tilikaudella keskimäärin 233 henkilöä ja tilikauden lopussa konsernin palveluksessa oli 237 vakinaista henkilöä. Tilikauden aikana eläkkeelle jäi 15 henkilöä ja uusia henkilöitä rekrytoitiin 27. Henkilöstön keski-ikä oli 48 vuotta ja työsuhteen kesto keskimäärin 20 vuotta.
Tilikauden lopussa Lahti Energia Oy:llä oli 76 908 (+10 012) sähkön myyntiasiakasta. Kaukolämpöasiakkaita oli 7 244 (+181), höyryasiakkaita 8 (-1) ja maakaasuasiakkaita 402 (+5). LE-Sähköverkko Oy:llä oli 80 722 (+1 093) sähkön siirtoasiakasta. Suluissa on merkitty lisäys/vähennys verrattuna viime vuoden tilanteeseen.
Toimitusjohtaja Janne Savelainen, puhelin 050 366 6652, janne.savelainen@lahtienergia.fi
Viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta, puhelin 040 835 2748, jaana.lehtovirta@lahtienergia.fi