Kaukolämpöverkostossa huomattiin tänään paineiden häviämistä kello 15 aikaan ja syyksi selvisi hyvin nopeasti putkistovuoto Kerinkalliossa, Askon alueella. Huoltopartio saatiin liikkeelle välittömästi ja vedentulo saatiin katkaistua noin puolessa tunnissa.
Parhaillaan alueella on käynnissä maankaivuu. Kaukolämpöhuoltomiehet selvittävät kaivantojen avulla vuodon tarkan sijainnin. Kaivuu on aloitettu Iso-Paavolankadun varren teollisuusalueella, missä myös pumpataan vettä pois maan alta venttiilikaivoista. Vihreää kaukolämpövettä valuu vielä jonkinverran kävelytien vartta sadevesikaivoon.
Kaikkiaan vuoto oli noin 7000 kuutiota eli saman suuruinen kuin viime viikolla Loviisankadulla tapahtunut vuoto.
Se, että uusi vuoto tapahtui näinkin lähellä edellistä on puhdas sattuma. Kaupunkirakentaminen rasittaa entistä enemmän kaukolämpöputkia ja putkisto voi tulla onnettomuusalttiimmaksi raskaan rakentamisen alueella. Esimerkiksi Askon alueella kaukolämpöverkoston päällä on uusi asfaltoitu parkkialue. Lisäksi maata kaivettaessa havaittiin, että kaukolämpöverkostoa suojaavan betonikuoren päälle on myöhemmin vedetty ohjeiden vastaisesti puhelinkaapelit aivan betonisuojaan kiinni. Tämä hankaloittaa betonisuojuksen siirtämistä ja kaukolämpöputkeen käsiksi pääsemistä.
Betonisuojus suojaa kaukolämpöputkistoa. Suurimmassa osassa vanhempaa verkostoa on käytössä vastaavia suojia. Nykyään kaukolämpöputket on eristetty eri tavalla ja uusien verkostojen rakentamisessa ei betonisuojia enää tarvita.
Lahden alueella 90 % asutuksesta kuuluu kaukolämmön piiriin. Toimiva verkosto on jokaisen kaupunkilaisen yhteinen asia. Lahti Energia pahoittelee vuodon aiheuttamaa häiriötä ja jatkaa kaukolämpöverkoston kunnossapitoa suunnitelmien mukaan. Vuodelle 2010 varatut rakentamisrahat ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosiin verrattuna ja kaukolämpö on Lahti Energialle strateginen painopistealue liiketoiminnassa. Verkoston kunnossapito ja rakentaminen ovat merkittävässä asemassa yhtiön nykyisessä toiminnassa.
Kerinkallion alueella vuoto vaikutti joihinkin kymmeniin kiinteistöihin. Vuoto on saatu rajattua siten, että kello 21 mennessä alueen kiinteistöistä ainoastaan Askon kiinteistöön ei tule lämmintä vettä.
Vuodon korjaus jatkuu vielä huomenna.