Etusivu > Lahti Energia > Ajankohtaista > Palo- ja pelastusharjoitus Kymijärven voimalaitoksella Lahdessa

Palo- ja pelastusharjoitus Kymijärven voimalaitoksella Lahdessa

Lahti Energia ja Päijät-Hämeen Pelastuslaitos järjestävät torstaina 22.10.2009 yhteisen palo- ja pelastusharjoituksen Kymijärven voimalaitoksella Lahdessa. Harjoitus alkaa aamulla klo 9.30.

Kymijärven voimalaitos on kohde, joka voi aiheuttaa suuronnettomuusvaaran ja yhtiö pyrkii aktiivisesti harjoittelemaan ja testaamaan toimintaansa vaaratilanteiden varalle. Toimenpiteitä harjoitellaan säännöllisesti yhteistyössä laitoksen henkilökunnan, ympäristöviranomaisten ja pelastuslaitoksen kanssa.

Torstain harjoitus on säädösperusteinen yhteistoimintaharjoitus. Lahti Energia testaa henkilöstönsä toimintavalmiutta ja pelastuslaitos harjoittelee pelastustoimintaa, mm. pelastussukellusta. Samalla harjoitellaan yhteistyötä pelastuslaitoksen ja tuotantolaitoksen välillä sekä testataan voimalaitokselle laaditun ulkoisen pelastussuunnitelman toimivuutta.

Ulkoinen pelastussuunnitelma valmistui tänä syksynä. Suunnitelmassa käsitellään mahdolliset suuronnettomuudet, joita voimalaitoksella voi esiintyä ja esitetään toimenpiteet tilanteen hallitsemiseksi ja alueen asukkaiden turvallisuuden varmistamiseksi.

Torstain harjoitukseen osallistuu Kymijärven voimalaitoksen henkilökunta ja yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä. Alkutilanne aiheuttaa ilmoituksen hätäkeskukseen ja yksiköt saapuvat paikalle hälytysajona.

Harjoitus saattaa aiheuttaa melua ja savua, mutta harjoituksen valvojat ovat valmiina ohjaamaan paikalle mahdollisesti kerääntyvää väkijoukkoa.

Lisätietoja antavat:

Lahti Energia:
Viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta, puhelin 040 835 2748

Pelastustoimi:
Palomestari Harri Paukkunen, puhelin 0440 773 210