Etälukevat sähkömittarit poistavat arviolaskutuksen ja sähkö laskutetaan toteutuneen kulutuksen mukaan

Lahti Energialla on parhaillaan meneillään vanhojen sähkömittarien vaihto uusiin etälukeviin malleihin. Niissä talouksissa, joissa on jo siirrytty etälukevaan mittaukseen, laskutetaan sähkön käyttöä toteutuneen kulutuksen mukaan, eikä arviolaskutusta enää käytetä. Kulutukseen perustuva sähkölasku saapuu kerran kuussa, tai jos sähkönkulutus on alle 9000 kWh vuodessa, saapuu lasku kolmen kuukauden välein.
Pyydämme huomioimaan, että laskutuksen perustuessa toteutuneeseen kulutukseen laskujen loppusummat ovat euromääriltään eri suuruisia eri kuukausina. Sähkölasku ei enää jakaudu tasaisesti vuoden jokaiselle kuukaudelle, kuten aiemmin arviolaskutuksen aikana. Talvikuukausina, kun sähkönkulutusta on enemmän, laskun loppusumma on todennäköisesti suurempi kuin kesällä, jolloin kulutusta on yleensä vähemmän. Toisaalta tasauslaskukaan ei enää pääse yllättämään suuruudellaan. Muutos näkyy erityisesti sähkölämmitteisissä kiinteistöissä.

Etäluettava mittari helpottaa energian kulutuksen seuraamista

Etäluettavien sähkömittarien myötä vastaanotamme asiakkaidemme kulutustiedot automaattisesti ja lähes reaaliaikaisesti. Lisäksi etälukeva mittari mittaa sähkönkulutusta tarkemmin kuin vanha mekaaninen sähkömittari. Etäluettava mittari on hyödyllinen asiakkaallekin, sillä se mahdollistaa aiempaa tarkemman oman kulutuksen seurannan ja tarjoaa mahdollisuuden tehostaa energian käyttöään. Näet heti seuraavassa laskussa sähkön säästöön liittyvien toimenpiteiden vaikutuksen. Myöhemmin, vuoden 2012 aikana, on mahdollista seurata omaa kulutustaan lähes reaaliaikaisesti uuden Online-palvelumme avulla.

Powered by eZ Publish™ CMS Open Source Web Content Management. Copyright © 1999-2011 eZ Systems AS (except where otherwise noted). All rights reserved.