F1-venekilpailujen aikana siirtynyt maakaasuputki asetellaan takaisin omalle paikalleen

Lahti Energia tekee maakaasuputken huoltotöitä ensi viikonloppuna Vesijärven pohjassa, Ruoriniemen edustalla. Töiden vuoksi jäähän tehdään kolme 1 x 2 m suuruista avantoa ns. ”ryssänmatalan” kohdalle. Avannot tehdään lauantaiaamuna kello kahdeksan aikaan ja huoltotyöt pyritään saamaan päätökseen saman päivän aikana.

Vesijärven pohjaan, Teivaan sataman ja Niemen väliin 1980-luvulla rakennettu maakaasuputki on Lahti Energialle tärkeä siirtoyhteys. Putki on kiinnitetty järven pohjaan painojen avulla, mutta viime kesäkuussa järjestettyjen F1-venekilpailujen tuoksinassa putki nousi pintaan todennäköisesti toimitsijaveneen ankkurin tartuttua siihen. Maakaasuputken paikka on merkitty merikorttiin ja kisajärjestäjiä oli varoitettu putkesta etukäteen.

Tapahtuman jälkeen putkeen lisättiin painoja, mutta pohjassa lojuvat uppotukit olivat päässeet liikkumaan maakaasuputken alle ja osittain myös päälle. Nyt nämä uppotukit on tarkoitus poistaa ja asettaa putki oikealle paikalleen tukevasti järven pohjaan.

Baltic Divers –nimisen yrityksen sukeltajat aloittavat korjausurakkansa perjantaina. Lauantaina tukit nostetaan jäälle, kuljetetaan moottorikelkalla rantaan ja siitä autolla pois paikalta. Avannot merkitään selkeästi, mutta kulkijoiden on silti syytä huomioida avantojen sijainti, koska alueella on suosittu kävelyreitti. Jos lauhat kelit jatkuvat, avannot eivät välttämättä jäädy uudelleen tänä talvena. Varoitusmerkit pidetään paikoillaan niin kauan kuin on tarvetta.

Ruoriniemen edustalla maakaasuputki on noin viiden metrin syvyydessä ja jään paksuus on tällä hetkellä noin 30–40 cm.

Lisätietoja sukelluksesta antavat:

Putkiverkkojen käyttötiimin Käyttöpäällikkö Pekka Torikka
puhelin (03) 823 2126 tai 0500 610 378, sähköposti pekka.torikka (at) lahtienergia.fi

Viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta
puhelin (03) 823 2010 tai 040 835 2748, sähköposti jaana.lehtovirta (at) lahtienergia.fi

Powered by eZ Publish™ CMS Open Source Web Content Management. Copyright © 1999-2011 eZ Systems AS (except where otherwise noted). All rights reserved.