Lahti Energia aloittaa uuden kaukolämmön siirtojohdon rakentamisen eteläisessä Lahdessa tammikuussa 2012. Siirtojohtoa rakennetaan 2,5 metrin levyisenä kaivantona Uudenmaankadun tiealueen rajalla noin kolmen kilometrin pituudelta tammikuun ja elokuun välisenä aikana.
Rakennustyöt alkavat Orimattilankadun ja Apilakadun välisellä alueella tammikuussa 2012 ja osuus valmistuu 30.5.2012 mennessä. Citymarketin ja Selman kiinteistön alueella rakennetaan touko-kesäkuussa ja Prisman tontilla heinä-elokuussa 2012. Koko linja on valmis ja alue viimeistelty lokakuuhun 2012 mennessä.
Rakennustyöt tehdään pääosin arkisin kello 7-16 välisenä aikana, mutta poikkeustapauksissa voidaan joutua kaivamaan myös yöaikaan, mm. katujen alituksia tehtäessä. Työmaa saattaa aiheuttaa hetkellisiä liikennerajoituksia markettialueilla tai jalankulkuväylillä, mutta häiriö asukkaille, asiakkaille ja alueella liikkuville on vähäinen.