Lahti Energia järjestää Päijät-Hämeen alueella toimiville yrityksille tiedotustilaisuuden KYVO2-voimalaitoshankkeesta. Tiedotustilaisuudessa esitellään hanketta ja kerrotaan siihen liittyvistä tarpeista ja hankinnoista projektin eri vaiheissa. Toimintatapa on uusi. Aikaisemmin vastaavia yhteistilaisuuksia ei ole järjestetty. Tilaisuuden avulla pyritään luomaan kontakteja mahdollisiin yhteistyökumppaneihin ja helpottamaan yritysten keskusteluja Lahti Energian sekä Metson kanssa.
Lahti Energia rakentaa Kymijärvelle uuden kierrätettyä jätettä polttoaineenaan käyttävän vastapainevoimalaitoksen. Rakennusprojekti alkaa keväällä 2010 ja laitos valmistuu vuonna 2012. Pääyhteistyökumppanit hankkeessa ovat Metso ja Siemens. Voimalaitosinvestointi on merkittävä ja projektissa tarvitaan useita yhteistyökumppaneita.
Voimalaitosta rakentaa parhaimmillaan noin 300 työntekijää päivässä. Voimalaitoshankkeella voi olla Päijät-Hämeen alueella merkittävä työllisyysvaikutus lähivuosina.
Tilaisuutta isännöi KYVO2-hankkeen projektipäällikkö Esa Tepponen Lahti Energialta. Mukana ovat myös Metson edustajina hankintapäällikkö Ilmo Sorri ja projekti-insinööri Matti Ekman.
Yritysten tiedotustilaisuus järjestetään tiistaina 26.1.2010 kello 13.00 Lahden hiihtomuseossa Urheilukeskuksessa. Ilmoittautumiset pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen minttu.hytonen (at) lahtienergia.fi
Viestintäpäällikkö Jaana Lehtovirta, Lahti Energia
Puhelin 040 835 2748, sähköposti jaana.lehtovirta (at) lahtienergia.fi