Lokakuu on valtakunnallinen Roosa nauha -kuukausi – radiomastot punaisia viikon 41

Lokakuu on valtakunnallinen Roosa nauha -kuukausi. Roosa nauha -teeman tukemiseksi Lahti Energia valaisee Lahden radiomastot punaisiksi viikon 41 ajaksi.

Samalla viikolla Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen Lahden seudun osasto järjestää kaikille avoimen yleisöluennon aiheesta "Suolistosyöpä – toiseksi yleisin naisten ja miesten syöpä" tiistaina 11.10. Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Suolistosyöpä on Suomen kolmanneksi yleisin syöpä, vain rintasyöpä ja eturauhassyöpä ovat yleisempiä. Tällä hetkellä siihen sairastuu 2500 henkilöä vuosittain. Suolistosyövän ennustetaan yleistyvän edelleen väestön ikääntyessä, sillä suolistosyöpään sairastutaan yleensä 50 ikävuoden jälkeen.

Suolistosyövän hoidon kehittyminen on ollut huimaa ja sairautta voidaan nykyään hoitaa sen jokaisessa vaiheessa.

Lisätietoja luennosta saa Hannele Salovaaralta, puh. 0400 776063.

”Mastovalot on teoriassa mahdollista säätää melkein minkä väriseksi vaan, mutta testivalaistuksissa olemme havainneet, että vaaleat sävyt eivät mastoissa näy. Keltaisen ja punaisen sävyt ovat vaikeimmat. Sininen puolestaan näkyy erittäin hyvin vähän vaaleampanakin”, kertoo valojen toiminnan hyvin tunteva Matti Saira Lahti Energialta.

”Olisimme halunneet aidon roosan sävyn mastoihin, mutta se näytti ihan samalta kuin mastojen normaali, arkivalaistus. Roosan sävy ei tummaa taivasta vasten erotu”.

Tästä syystä radiomastot ovat viikon 41 ajan tummemman punaiset, tarkkana sävynä fuksia.

Powered by eZ Publish™ CMS Open Source Web Content Management. Copyright © 1999-2011 eZ Systems AS (except where otherwise noted). All rights reserved.