Helteinen sää ja lähes pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko suosivat toista kertaa järjestettyä energia-piknikiä. Suur-Hollolan ravien yhteyteen järjestetty asiakastapahtuma keräsi tänäkin vuonna lähes 600 vierasta.
Uudistuneessa kilpailussa ajettiin lauantaina 2.7. lämminveristen välierät. Nopeimman ajan juoksi Target Hoss, ohjastajanaan Jorma Kontio. Kaksikko nappasi sunnuntaina ajetussa finaalissa itselleen koko viikonlopun pääpalkinnon, 100 000 euroa.
Niin ikään sunnuntaina ajetussa kylmäveristen finaalissa viimevuotisen voittonsa uusi Akseli Lahtisen ohjastama Pihlajan Aaroni. 2 140 metrin tasoituksessa 6-vuotiaan ruunan aika oli 23,8. Voitto oli kaksikolle 26. kilpailu-uransa aikana.
Piknik-yleisö nautiskeli lauantaipäivän auringosta ja maukkaasta ruoasta leppoisasti nurmikolla loikoillen. Osa kävi hakemassa päiväänsä jännitystä alueen omalla toto-pisteellä. Kannustus olikin ajoittain äänekästä etusuoran kurvissa, kun veikkaajat innostivat omaa suosikkiaan voittoon.
Moni oli tullut paikalle viettämään kesäpäivää koko perheen voimin. Perheen pienimpiä viihdyttänyt pelle teki huimia taikuuksia ilmapallojensa ja jättimäisten saippuakupliensa kanssa. Pomppulinna ja poniratsastus olivat useille lapsille päivän kohokohta.
Piknikvieraiden kesken järjestetyn arvonnan pääpalkinnon, lippupaketin Neste Oil Rallyyn, voitti Niko Honkanen Lohjalta. Onnittelut voittajalle!
Kaksipäiväinen Suur-Hollola-ajo käynnistyi todella kuumassa säässä 3.7.2010, ravikansa kylpi auringossa sankoin joukoin. Lauantain kohokohta oli kylmäveristen Lahti Energia Suur-Hollola -ajo, jossa oli mukana kuuma ryhmä suomenhevosia.
Yksin paalupaikalta startannut 5-vuotias Pihlajan Aaroni päihitti vanhemmat kilpakumppaninsa voittaen lähdön Suomenennätysaikaan 23,0. Kilpailun ykköspalkinto oli komeat 30 000 euroa. Vastusta antoi parhaiten voittajan takana matkannut hallitseva ravinkuningatar I.P. Vipotiina, mutta Akseli Lahtinen sai tällä kertaa tuulettaa, ja syystä!
"Tämä nousee kyllä urani voitoista hienoimmaksi", reilut tuhat voittoa ajanut Lahtinen riemuitsi. Silminnähden liikuttunut Lahtinen kiitteli hevosen lisäksi sen omistajajoukkoa, joka koostuu Pihlajan Aaronia itse valmentavankin Lahtisen ystävistä ja sukulaisista. Voittajakehässä nähtiinkin aitoa onnea ja lämpimiä halauksia.
Tilaisuudessa järjestettiin ensimmäistä kertaa myös Lahti Energia -piknik. Noin 600 piknikvierasta kerääntyi raviradan nurmelle etukaarteeseen. Helteestä nauttien piknikkansa sai seurata raveja, totota, nauttia virvokkeita ja syödä hyvää ruokaa mahan täydeltä.
Kuva vasemmalla: Piknik-vieraiden joukossa olivat myös Ellu ja Toivo eli Elina Laiho 5-vuotiaan poikansa Toivon kanssa. Ellu ja Toivo ovat Lahti Energian asiakaslehden uudet kolumnistit, jotka tutkivat yhdessä energian ihmeellisyyksiä arkielämässä.