Kotitalousvähennystä myös liittymismaksusta

Kotitalousvähennystä voidaan myöntää myös kaukolämmön liittymismaksuun sisältyvästä henkilö- ja konetyön osuudesta. Uudisrakennuksen liittymismaksusta kotitalousvähennystä ei makseta, koska vähennys myönnetään asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöstä. (Vuonna 2012 kotitalousvähennyksenä voi vähentää 45% henkilö- ja konetöiden kuluista.)

Verohallitus on aiemmin katsonut vähennyskelpoiseksi ainoastaan henkilötyön osuuden, ei työssä käytetyn konetyön osuutta. Uuden ohjeistuksen myötä sekä henkilö- että konetyön osuus kelpaa kotitalousvähennyksen perusteeksi. Verotukseen voi hakea muutosta taannehtivasti viiden vuoden ajalta.

Työn osuus, esimerkiksi tuntihinta kerrottuna työtuntien määrällä tai urakkahinta, on eriteltävä laskussa muista kustannuksista. Kotitalousvähennys myönnetään vain luonnollisille henkilöille, ei esimerkiksi osakeyhtiöille, yhdistyksille tai muille juridisille henkilöille tai yhteisöille. Vähennyksen enimmäismäärä on vuonna 2012 2000 euroa ja omavastuun osuus 100 € vuodessa.

Lisätietoja:

http://www.veronmaksajat.fi/omatveroasiat/kotitalousvahennys/

http://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys

Powered by eZ Publish™ CMS Open Source Web Content Management. Copyright © 1999-2011 eZ Systems AS (except where otherwise noted). All rights reserved.