Biolämpölaitoksen käyttöönotosta savuhaittaa Metsäkankaalla

Lahti Energia rakennuttaa parhaillaan uutta biolämpölaitosta Fazerin ksylitolitehtaalle Metsäkankaalle. Biolämpölaitoksen käyttöönottojakso on käynnistynyt, ja se jatkuu lokakuun loppupuolelle saakka. Etenkin jakson alussa on esiintynyt valitettavasti ajoittain voimakasta savuhaittaa lähiympäristön asukkaille.

Laitoksen toimintaa testataan käyttöönottojakson aikana erilaisissa tilanteissa, ja testit ovat sisältäneet muun muassa käynnistyksiä ja pysäytyksiä. Laitoksella on syntynyt tuolloin savua, jota on välillä kulkeutunut myös asutusalueelle ja liikekiinteistöihin.

Olemme tehneet prosessin käynnistämiseen liittyviä korjaavia toimenpiteitä ja saaneet savuhaittaa merkittävästi vähennettyä. Laitoksen piipusta nousee nyt pääasiassa vesihöyryä. Tästä huolimatta ajoittaisia, lyhytkestoisia haittoja voi mahdollisesti edelleen ilmetä. Kehitämme uusia korjaavia toimia edelleen.

Savuhaitan arvioidaan poistuvan kokonaan, kun laitos siirtyy jatkuvaan käyttöön.

Pahoittelemme alueen asukkaille ja yritystoiminnalle aiheutunutta haittaa!

Lisätietoja:

Sandor Luukkanen
Projektipäällikkö
044 723 5715