Kaukolämmön hinnan nousu yksittäisellä paikkakunnalla ilmestyy helposti otsikoihin ja ruokkii mielikuvaa laajemmasta kaukolämmön hinnannoususta. Kaukolämmön hinnan alennus toisella paikkakunnalla ei puolestaan välttämättä ylitä uutiskynnystä. Kokonaisuutta tarkastellessa kaukolämmön hintakehitys on ollut Suomessa keskimäärin tasaista viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Koska lämmön hinta kiinnostaa paljon, myös kustannusten vertailu eri lämmitysmuotojen välillä on tavallista. Lämmitysmuotojen vertailussa paikkakuntakohtaisuus ja tarjottavat palvelukokonaisuudet nousevat tärkeimpinä esiin.
– Kannattaa aina tarkistaa vertailulaskelmia varten oman lämpöyhtiön hinnat ja hintaennusteet. Vertailuhan menee ihan pieleen, jos käyttää jonkin toisen paikkakunnan lähtötietoja tai jotain valtakunnallista keskiarvoa, joka on kaukana paikallisista luvuista, kertoo Katja Kurki-Suonio, Palveleva Kaukolämpö FinDHCry:n toiminnanjohtaja.
Kaukolämmön hinnoittelu on aina paikallista. Monella paikkakunnalla kaukolämmön hintaa on alennettukin, kun tuotannossa on siirrytty käyttämään uusiutuvia polttoaineita ja hyödyntämään hukkalämpöä. Lahti Energia alensi kaukolämmön hintaa edellisen kerran vuonna 2019.
Moni miettii lämmityksen kustannuksia ja vertailee niitä eri vaihtoehtoihin. Samalla kannattaa kuitenkin miettiä, mitä kaikkea palveluun kuuluu, ettei tule niin sanotusti vahingossa vertailleeksi omenoita ja appelsiineja. Kaikille paikkakunnille ja niiden lämpöyhtiöille on yhteistä toimitusvarmuus, helppous ja huolettomuus, kun kaukolämpö on palveluna tuotettua lämmitystä 24/7 – mutta mikä sen arvo on vertailulaskelmassa?
Kaukolämpö vihertyy kiihtyvällä tahdilla. Kymmenessä vuodessa päästöt ovat Suomessa puolittuneet ja seuraavan kymmenen vuoden aikana ne vähenevät vielä kolmasosaan nykyisestä. Asiakkaiden ei tarvitse enää huolehtia lämmityksen päästöistä. Samalla kaukolämmön hinta usein myös laskee, koska uusiutuviin energialähteisiin ja esimerkiksi hukkalämmön hyödyntämiseen siirtyminen on lämpöyhtiöille usein merkittävästi edullisempaa.
– Lahtelaisesta kaukolämmöstä on syytä olla ylpeä. Olemme tehneet merkittäviä investointeja päästöttömään energiantuotantoon. Niiden ansiosta asiakkaamme voivat nauttia huoletta vastuullisesti tuotetusta energiasta, kertoo Jarkko Kovanen, Lahti Energian lämpöjohtaja.
Lue lisää Lahti Energian energiantuotannosta!
Hintaeroista huolimatta kaikkia lämpöyhtiöitä yhdistää kaukolämmön toimitusvarmuus, mikä näkyy asiakkaalle helppoutena ja huolettomuutena. Lahti Energian kaukolämmön toimitusvarmuus on huikeat 99,98 prosenttia. Koska kaukolämpöä myydään ennen kaikkea palveluna, kokonaisuuteen voi kuulua monia eri asioita.
Kaukolämpöjärjestelmässä on esimerkiksi varakapasiteettia laitteiden vioittumisen varalta, ja moniin muihinkin haasteisiin varaudutaan ennalta. Puolestaan erilaisissa kiinteistökohtaisissa lämmitysmuodoissa asiakkaalle jää vastuu omasta huolto- ja kunnossapidosta.
– Nimenomaan kaukolämpöön liittyvät palvelut kehittyvät tällä hetkellä nopeasti. Paikkakuntakohtaisesti voi olla tarjolla hyvin erilaisia palvelukokonaisuuksia, Kurki-Suonio sanoo.
Lahti Energia tarjoaa asiakkailleen esimerkiksi kaukolämpölaitteiden huolto- ja katsastuspalvelua, kiinteistön kulutus- ja olosuhdeseurantapalvelua sekä Vihreää lämpöä, jonka ansiosta voit lämmittää täysin ilman hiilidioksidipäästöjä. Yrityksille tarjoamme lisäksi räätälöityjä energiaratkaisuja ja taloyhtiöille Huoleton lämpö -palvelua, joka tuo säästöä lämmityksen kokonaiskustannuksiin. Lue lisää nettisivuiltamme!
Kun aiemmin kaukolämmön hankinta tarkoitti lähinnä lämmitystä, nyt se on asiakkaalle ennen kaikkea kellon ympäri toiminnassa olevaa, palveluna tuotettua lämpöä. Siltikään kaukolämmön hinta ei nouse – päinvastoin.
Yleiseen, normaaliin toimintaan kuuluu paitsi varallaolo vuorokauden ympäri, myös esimerkiksi energiatukihakemusten teossa auttaminen sekä energiasäästössä neuvominen, mikä tukee asiakasta tekemään erilaisia säästötoimenpiteitä itsenäisesti. Viime vuosina olemme tukeneet asiakkaitamme muun muassa öljylämmityksen vaihtamisessa ympäristöystävälliseen kaukolämpöön.
Toisin sanoen asiakas maksaa varmuudesta ja huolettomuudesta – ja vieläpä edullisempaan hintaan kuin koskaan aiemmin.