Päivitimme Lahti Energian strategian syksyllä. Strategiakiteytyksemme ”Huoletonta energiaa vastuullisesti” kertoo, että tuotamme energiaa huomioiden niin ympäristön, ympäröivän yhteiskunnan, työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin kuin kestävän taloudenkin. Tarjoamme asiakkaillemme juuri heille sopivia, heidän näkökulmastaan huolettomia, kestäviä ja kilpailukykyisiä ratkaisuja.
Voimme ylpeinä todeta, että olemme kivihiilen poltosta luopumalla pystyneet vähentämään hiilidioksidipäästöjämme lupaustemme mukaisesti. Viime vuonna toteutunut lukema oli reilu 100 000 tonnia. Tavoitteenamme on kuitenkin edelleen pienentää tuotantomme ja toimintamme päästöjä. Tavoitetta edistävät muun muassa Koskisen energiatuotantoon otettu biokattila ja Fazerille rakenteilla oleva kaurankuorikattila. Olemme kasvattaneet myös osuuksiamme tuulivoimatuotannossa. Työliikenteen päästöjä olemme vähentäneet siirtymällä ympäristöystävällisiin polttoaineisiin, ja osa toimitalomme käyttämästä sähköstä tuotetaan aurinkopaneeleilla.
Sähkön- ja lämmönjakelumme ovat luotettavuudessaan huippuluokkaa, toimitusvarmuus on lähes 100 prosenttia. Olemme viime vuonnakin rakentaneet uutta verkkoa ja samalla korjanneet vanhaa. Sähköverkostamme jo yli 70 prosenttia on säävarmasti maakaapeloitua.
Henkilöstö on tärkeimpiä voimavarojamme. Korona-aikana olemme varmistaneet toimintaamme rajoittamalla lähikontakteja työarjessa ja laajalla etätyömahdollisuudella. Kasvomaskien käytöstä on tullut meille toistaiseksi arkipäivää. Viikoittain kokoontunut valmiusryhmä on seurannut pandemian etenemistä ja antanut tarvittaessa toimintaohjeita. Koronasta huolimatta palkkasimme kesätyöntekijöitä myös kesällä 2020. Halusimme osaltamme mahdollistaa harjoittelun myös poikkeustilanteessa ja tukea nuorten kehitystä tulevaisuuden ammattilaisiksi.
Toimintamme perusta on kestävä talous, joka on nostettu yhdeksi painopistealueeksi strategiassa. Vuonna 2020 käynnistimme laajan raportoinnin kehittämisprojektin ja laadimme konsernille yhdenmukaisen rahoituspolitiikan. Kannattavuus ja vakavaraisuusasteemme paranivat edellisiin vuosiin verrattuna.
Raportti julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa pelkästään sähköisenä, mikä mahdollisti entistä elävämmän esitystavan. Painotuotteesta luopumalla säästämme myös luonnonvaroja. Raportti on toteutettu GRI-periaatteita noudattaen.
Lue vastuullisuusraportti 2020 täältä.
Päivittyvää sisältöä vastuullisuusaiheista löydät nettisivujemme puolelta.
Julkaisemme vastuullisuusraportin tästä eteenpäin vuosittain.
Lisätietoja:
Eeva Lillman
vastuullisuusjohtaja
eeva.lillman@lahtienergia.fi
P. 044 723 5724