Moottorisaha sahaa puuta.

Myrsky aiheutti sähkökatkoja Villähteen alueella

Maanantaina 28.8.2023 Etelä-Suomeen saapunut myrsky aiheutti häiriöitä sähkönjakelussa Lahden Villähteen Pensuolla. Sähkökatko alkoi puoli yhdeksän jälkeen, kun puu oli kaatunut keskijännitelinjalle. Katko koski 120:aa asiakasta.

Tapahtumapaikka ja korjausolosuhteet olivat hankalat. Korjaustöiden vuoksi hetkellisesti, minuutin parin ajan, ilman sähköä oli enimmillään noin 400 asiakasta.

Kello 22.30 mennessä sähköt oli saatu palautettua asiakkaille pääosin. Enää 22 asiakasta oli tuolloin vielä vailla sähköä. Neljään mennessä aamuyöllä 29.8. sähköt oli saatu palautettua lopuillekin asiakkaille. Edelleen alueella on kuitenkin tehtävänä korjaustöitä myrskyn jäljiltä.

Voit seurata ajantasaista tilannetta häiriökartalta. Pahoittelemme häiriöistä aiheutunutta haittaa.

Kaatuneisiin puihin ja maahan pudonneisiin johtimiin ei saa itse koskea, vaan vikapaikkaan tulee pitää 20 metrin varoetäisyys. Sähköverkon vikojen korjaus on aina ammattilaisen työtä.