Lahtelainen Hannu Suomensyrjä rakensi olohuoneessaan täysin uudenlaisen sähköajoneuvon. Hannun suunnittelema e 3 Roadster yhdistää perinteisen moottoripyörän ja avoauton ominaisuuksia. Ajoneuvo kulkee 1 kilowatin tehoisella sähkömoottorilla, ja akut voi säiden salliessa ladata kokonaan myöhemmin asennettavilla aurinkopaneeleilla.
Sähköinen liikenne tulee ja kovaa. Teknologia on ottanut suuria harppauksia viime vuosina ja jatkaa kehittymistään. Sähköajoneuvojen yleistyessä niiden hinta ja myös kulutus voivat mietityttää. Hannu Suomensyrjä uskoo, että kevyemmät sähkökulkuneuvot tulevat yleistymään entisestään lähivuosina.
Hannun itse suunnittelemassa e 3 Roadster -ajoneuvomallissa on kolme nopeutta eteenpäin ja yksi taakse. Tällä hetkellä koneessa on kiinni lyijyakut. Litiumakuilla ajomatka olisi kerrallaan noin 50 kilometriä. Ulkopuolisella 260 watin aurinkopaneelilla akku latautuu kesäisin täyteen päivässä. Ajoneuvon voi tietenkin ladata myös laturin kautta verkosta.
– Ei yhden ihmisen siirtämiseen tarvitse tuhatta kiloa akkuja; maailman materiaalit eivät riitä niiden tuottamiseen, Hannu toteaa viitaten nykyisiin sähköautoihin.
Uuden e 3 Roadsterin prototyypin maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa. Ajoneuvon leveys on alle metrin, joten sillä saisi ajaa pyörätiellä ilman rekisteröintiä ja katsastusta, mutta edullinen liikennevakuutus vaadittaisiin. Erikoisen ajoneuvosta tekee sen kolmipyörämäinen rakenne – siinä ei ole lainkaan moottoripyöristä tuttua etuhaarukkaa. Hannu on suunnitellut Roadsteriin etupyörän ripustuksen olkanivelellä, jota ohjataan pitkittäisillä raidetangoilla.
Hannu on jo eläkkeellä, mutta tekemisen tahti ei ole suinkaan hidastunut. Hannulla on 40 vuoden kokemus tehoelektroniikan suunnittelusta ja valmistuksesta. Hän on tehnyt uraa yrityksensä T:mi Niittikalusteen kautta myös kesämökkien ja omakotitalojen remontoinnin ja saneerausten parissa, ja ne kuuluvat toimenkuvaan edelleen.
Uuden menopelin suhteen Hannulla on suunnitelmissa kehittää siitä virallinen, moottoripyörätyyppinen tieliikennemalli. Seuraava vaihe on hakea sille sarjanumero Traficomilta. Hannu arvioi, että sähköauto kuluttaa kulkiessaan noin viisinkertaisen määrän energiaa verrattuna e 3 Roadsteriin.
– Saan jatkuvasti kyselyjä, miksei tällaisia ole jo myynnissä.
Ajoneuvo on kaksipaikkainen, ja satulassa istutaan kuten moottoripyörässä. Se voisi sopia myös liikuntarajoitteisten apuvälineeksi. Uudenlainen sähköajoneuvo on herättänyt kiinnostusta varsinkin sosiaalisessa mediassa. Uusi e 3 Roadster voisi olla oiva kehityshanke sähkö- ja automaation sekä tekniikan alan opiskelijoille.
Lisätietoa projektista:
Lahti Energia
Projekti-insinööri Juhani Palmunen
p. 0447517210
juhani.palmunen@lahtienergia.fi