“Kesätyöni on lähtenyt erinomaisesti käyntiin – Täällä on monenlaisia työtehtäviä ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta”

Roosa, 22, on Lahti Energialla kesätöissä jo toista vuotta peräkkäin ja työskentelee meillä tekniikan harjoittelijana lämpöliiketoiminnassa. Lue, millaisten työtehtävien parissa hän tänä kesänä työskentelee!

Kuka olet ja miten päädyit Lahti Energialle kesätöihin?

Nimeni on Roosa ja olen 22-vuotias. Opiskelen LAB-ammattikorkeakoulussa ympäristötekniikan insinööriksi. Opintoni ovat opinnäytetyötä vaille valmiit. Olen kotoisin Pyhtäältä, mutta tieni vei Lahteen  opintojeni perässä vuonna 2018. Ensikosketukseni oman alan töihin oli jo viime vuonna, kun pääsin Lahti Energialle kesätöihin. Nyt olen siis Lahti Energialla kesätöissä jo toista vuotta!

Missä tehtävässä työskentelet tänä kesänä? 

Viime kesänä työskentelin Järvelässä BIO8- kattilalaitoksen projektissa. Tänä kesänä olen hieman erilaisissa tehtävissä, vaikkakin samojen asioiden äärellä. Työskentelen lämpöliiketoiminnan tiimissä Teivaanmäen voimalaitoksella.

Työtehtäviini kuuluu muun muassa lämpökeskusten ja asiakaslaitosten kiertäminen, näytteiden ottaminen ja mittarilukemien merkitseminen. Huolehdin, että laitokset toimivat niin kuin pitääkin ja hälytyksen sattuessa pyrin ratkaisemaan ilmenevät ongelmat. Otan laitoksilta vesinäytteitä ja työhöni kuuluu myös erilaisia ylläpitotehtäviä, esimerkiksi korroosionestokemikaalin vaihtaminen sen loppuessa ja suolatablettien lisääminen veden pehmentämiseksi.

Aiempi tietämykseni kattiloista ja lämpökeskuksista on ainoastaan viime kesänä opittujen asioiden varassa, mutta tässä työssä oppii koko ajan lisää, kunhan vain näkee, tekee ja kuuntelee tarkasti. Kesätyöni liittyy osittain myös opintoihini, sillä ympäristöasiat ovat työskentelyn taustalla monessakin asiassa. Täällä pyritään koko ajan tekemään ympäristöystävällisempiä ratkaisuja, mikä näkyy kaikessa Lahti Energian toiminnassa.

Miten kesätyöt ovat sujuneet tähän mennessä?

Kesätyöni Lahti Energialla on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Tykkään työympäristöstäni ja työkaverini ovat huippuja. Täällä on rento ja mielekäs ilmapiiri. Viime kesänä tein töitä paljon etänä, kun taas tänä kesänä olen ollut paikan päällä joka päivä. Tässä työssä liikutaan yksin tai työkaverin kanssa, ja maskia pidetään tilanteen vaatiessa. Aluksi uudessa työssä oli paljon opittavaa ja muistettavaa, mikä saattoi tuntua hieman haastavalta, mutta pikkuhiljaa asiat rutinoituivat. Minut yllätti positiivisesti, kuinka hyvä porukka täällä Teivaanmäellä on. Se oli iso muutos verrattuna viime kesään, jolloin työskentelin suurimman osan ajasta yksin.

Mitä olet oppinut kesätöissä?

Kesätöissä olen saanut paljon uutta tietoa lämpöliiketoiminnasta ja nähnyt käytännössä, millaista on työskennellä sen parissa. Myöskin Lahti Energia yrityksenä tulee minulle koko ajan tutummaksi.

Mitä asioita teet arjessasi säästääksesi ympäristöä?

Arjessa kiinnitän huomiota ympäristöasioihin muun muassa kierrättämällä ja tarkkailemalla omaa hiilijalanjälkeäni.

Kerro vielä tähän loppuun lyhyesti, miksi kannattaa hakea Lahti Energialle kesätöihin ja mitä vinkkejä antaisit työnhakuun?

Lahti Energialle kannattaa hakea hyvän työkokemuksen ja työympäristön takia. Täällä on monenlaisia työtehtäviä ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta.

Työtä hakiessa kannattaa aina panostaa työhakemukseen ja ansioluetteloon kunnolla. Myös haastattelussa kannattaa olla oma itsensä, sillä pääsee pitkälle.

Teksti ja kuvat: Katri Lenni-Taattola, hallinnon harjoittelija (HR)