Rapala valmistaa maailmanennätysuistimia luontoa kunnioittaen

Rapala-vaapuilla tehdään vuosittain eniten maailmanennätyksiä ympäri maailmaa. Rapala-uistimet valmistetaan hiilineutraalisti Vääksyn tehtaalla. Kiinteistön energiaratkaisuja on kehitetty yhteistyössä Lahti Energian kanssa.

Olosuhteista tinkimättä, kustannuksia alentaen. Näin Rapalan Vääksyn tehtaanjohtaja Juha Siltala tiivistää yhtiön toimintatapaa. Nykyaikainen tuotantotekniikka ja tuotekehitys tarvitsevat rinnalleen tehtaan energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Vihreät askeleet on otettu asteittain.

Lämmitystapa vaihtoon

Uistintehdas on aiemmin lämminnyt öljyllä ja maakaasulla. Kulutuksen seurannan tehostaminen aloitettiin Siltalan tartuttua Vääksyn tehtaan ruoriin vuonna 2014. Tuolloin tehtaalla oli vielä paljon pintakäsittelytoimintaa, minkä vuoksi ilmanvaihtoa jouduttiin käyttämään paljon. Lämmöntalteenottoa suurille ilmamäärille ei pystytty silloin kohtuullisin kustannuksin rakentamaan, ja lämpö karkasi harakoille. Jotain piti siis tehdä.

Vuoden 2018 aikana uusittiin kiinteistöautomaatio, mikä mahdollisti entistä tarkemman energiankulutuksen sekä lämmitysjärjestelmän toimilaitteiden seurannan ja niiden säätämisen. Näin säästöjäkin alkoi kertyä kohtuullisesti vuosi vuodelta. Pian mitta tuli täyteen maakaasun jatkuvista hinnankorotuksista.

– Maalämmön osoittautuessa meille liian kalliiksi investoinniksi aloimme Lahti Energian Pasi Valjakan kanssa pohtia meille järkevintä lämmitystapaa. Laskelmien jälkeen näytimme vihreää valoa kaukolämmölle.

Kaukolämpö saatiin tontille viime kesänä. Lahti Energia rakensi lähes kilometrin verran uutta kaukolämpöputkea, jota Siltala kutsuu leikkisästi Rapalan sivuhaaraksi. Kaukolämmön myötä maakaasuhanat voitiin sulkea ja lämpökattiloista päästiin eroon. Merkittävimpiä asioita olivat kuitenkin lämmönjakelun varmuus ja huoltovapaus. Lämpö tulee uistintehtaalle lähes sadan prosentin toimitusvarmuudella Lahti Energian Vääksyn biolämpölaitokselta.

– Vihreät arvot saimme kaupan päälle. Rapala-uistimet valmistetaan nyt hiilineutraalisti kaikilla kolmella uistintehtaallamme. Toki vaakakupissa painavat myös viivan alle jäävät eurot, sillä tehtaan lämmityskulut ovat olleet aikaisempina vuosina jopa noin 200 000 euroa vuodessa.

Reiot pitää kartalla olosuhteista ja kulutuksista

Energiankulutusta on mitattu Rapalalla jo pitkään, mutta käytössä ollut järjestelmä koettiin kalliiksi ja kankeaksi toimintoihinsa nähden. Uudesta ratkaisusta kuultiin Lahti Energialta.

– Meillä oli mahdollisuus päästä mukaan kokeilemaan uutta olosuhde- ja kulutuksenseurantapalvelua ensimmäisten joukossa. Palvelussa näytti olevan meille riittävät toiminnot valmiina.

Kuukausimaksullinen Reiot otettiin käyttöön viime syksynä. Lahti Energia asensi järjestelmän pääosin etäyhteydellä. Langaton tekniikka ei vaatinut kaapelointia, ja kiinteistöön tarvittavat anturit ja mittarit olivat pienikokoisia. Järjestelmään liitettiin ensin kaukolämpö, sitten vesi ja sähköt.

Tehtaanjohtaja seuraa kulutusdataa päivittäin tietokoneen ruudulta. Tosin selainpohjainen palvelu on käytettävissä kaikilla päätelaitteilla missä ja milloin vain. Kaikki tieto löytyy kätevästi samasta paikasta. 

– Aiemmin pystyin seuraamaan kulutusta kuukauden viiveellä, käytännössä laskuja selaamalla. Nyt teen samaa päivän viiveellä.

Kaikkiaan mittarointi on ollut sujuvaa, nopeaa ja edullista. Palvelun ylläpito ei Rapalan puolelta juuri toimia vaadi.

– Reiotin hankintaa ei kannata arpoa. Toki sen käyttö vaatii omaa kiinnostusta ja aktiivisuutta päivittäiseen seurantaan ja datan hyödyntämiseen kiinteistön hallinnassa.

Yhdessä ratkaisuja kehittäen

Yhteydenpito Rapalan ja Lahti Energian välillä on säännöllistä, ja ratkaisuja kehitetään yhdessä. Siltala kertoo esittäneensä Lahti Energialle kehitystoiveita, jotka he välittävät edelleen Reiotin palvelunkehittäjälle.

– Tämä on huikea parannus aikaan, jolloin nykyinen energiakumppani oli meille lähinnä maakaasun toimittajataho. Nyt istumme saman pöydän ääressä yhdessä ratkaisuja kehittäen.

Siltala antaa kiitosta myös myyjien aktiivisuudesta ja konsultoivasta asiakaspalvelusta.

– Kouluarvosanalla ysin palvelua Lahti Energian kolmikkotiimiltä Väisänen, Valjakka ja Virtanen. Toimivia energiaratkaisuja suosittelee mielellään muillekin yrityksille.

Kalastusvälineyhtiössä tehdään yhteistyötä myös Lahti Energian osakkuusyhtiön, e-Protechin, kanssa. Sopimukseen sisältyy etähallintatukea, automaation läpikäyntiä, energiankulutuksen analysointia, kohdekatselmuksia ja toimenpidesuosituksia.

– Asiat, jotka on voitu itse tehdä, on nyt tehty. Ammattilaisten kanssa voimme viedä tehtaamme energiataloudellisuutta tulevaisuudessa nykyistäkin pidemmälle.
 

Maailman johtava viehevalmistaja
Rapala VMC Oyj

  • Lauri Rapala (1905–1974) keksi vaapun Asikkalassa.
  • Lauri Rapala ja pojat perustettiin vuonna 1957.
  • Rapala listautui Helsingin pörssiin vuonna 1998.
  • Vuonna 2000 konsernin nimeksi tuli Rapala VMC Oyj.
  • Työllistää koko Euroopan alueella  noin 400 henkilöä, Vääksyssä noin 80 henkilöä.
  • Uistintehtaat Pärnussa, Sortavalassa ja Vääksyssä.
  • Koko konsernin liikevaihto on 275,4 milj. €.
  • www.rapala.fi
     

Teksti: Riikka Lång
Kuvat: Sebastian Ratu ja Rapala

  • Jaa tämä sivu