Väriä lahtelaisten arkeen!

Iloisesti maalatut sähkökaapit ovat Lahti Energian ja Inspis ry:n yhteistyön tulosta.

Kissa kurkkaa liikennevaloissa, ja dinosaurukset hiipivät ruohikossa. Neljän vuoden aikana lähes 150 sähkökaappia on saanut Lahdessa uuden ilmeen. Nyt sähkökaappeja maalataan lisää.

– Jatkamme maalaamista varsinkin keskustan ulkopuolella. Lisäksi korjaamme jo maalattujen kaappien kulumia ja töhryjä, Inspis ry:n toiminnanjohtaja Philip ”Ville” Halonen kertoo.

Inspis aikoo maalata pikkuhiljaa kaikki Lahden sähkökaapit. Urakka on melkoinen, sillä sähkökaappien lukumäärä hipoo Lahdessa kolmeatuhatta. Sähkökaappeja on maalannut kolmisenkymmentä nuorta, jotka ovat ammattitaiteilijoita, Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijoita ja muita taitavia tekijöitä. Nyt sähkökaappeja maalaa neljän nuoren ryhmä.

Tärkeä mahdollistajan rooli

Lahti Energia on tukenut Inspis ry:tä jo usean vuoden ajan. Vuosittaisella sponsorointisummalla mahdollistetaan Inspiksen monipuolinen toiminta piknikeistä musiikkiiltamiin.

"Lahti Energian ansiosta lahtelaiset saavat nauttia ilmaistapahtumista ja väristä katukuvassa. Nuoret taas saavat ponnahduslaudan työelämään. Ilman Lahti Energiaa tämä ei olisi mahdollista, Halonen jatkaa.

Hänen mukaansa yhteistyö sujuu varsinkin yhteisten arvojen ansiosta. Ympäristön kunnossapito ja lahtelaisten hyvinvointi ovat tärkeitä niin Inspis ry:lle kuin Lahti Energialle.

Inspis ry

  • Vuonna 2009 perustettu nuorten toimintaryhmä
  • Nuorten tukija: toiminta työllistää vuosittain 50 nuorta
  • Aktiivinen tapahtumajärjestäjä: kymmeniä tapahtumia vuodessa
  • Lahti Energian sponsorointikohde

Teksti: Janina Jokimies Kuvat: Janina Jokimies ja Anne Tuovinen

  • Jaa tämä sivu