Lahti Energia ja Pori Energia ostivat enemmistön e-Protech Oy:stä

Julkaistu: 29.08.2018 10:35

Lahti Energia on ostanut yhdessä Pori Energian kanssa enemmistön kiinteistöjen energiatehokkuuspalveluita tarjoavan e-Protech Oy:n osakekannasta. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu myös kiinteistöjen turvallisuuteen ja valvontaan liittyviä palveluita.

Hämeenlinnassa kotipaikkaansa pitävän yhtiön toiminta-aluetta on koko Suomi. e-Protechin perustaja Jukka Hiltunen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Kauppa ei vaikuta yhtiön nykyisten työntekijöiden asemaan.

Yhtiön työntekijöillä on yli 20 vuoden kokemus kiinteistöjen turva- ja automatiikkalaitteiden sekä energiansäästöprojektien konsultoinnissa ja toteutuksessa. Kaupan myötä palvelutarjonta laajenee elinkaaripalveluilla, jolloin asiakkaalle voidaan tarjota energiansäästöön ja turvallisuuteen liittyviä hankkeita helppona avaimet käteen -palveluna kuukausimaksulla ilman asiakkaan omia investointeja. Elinkaaripalvelut sisältävät myös hankkeiden ylläpidon ja valvonnan.

-    e-Protech Oy on jo pitkään ollut asiakkaidemme tukena ja turvana energiatehokkuuden ja turvallisuusratkaisuiden edistämisessä. Olemme innoissamme, että pystymme uuden yhteistyömme avulla laajentamaan toimintaamme ja auttamaan entistä laajempaa asiakaskuntaa sekä tuomaan vaihtoehtoisia elinkaaripalveluita markkinoille. Koen, että Lahti Energia ja Pori Energia ovat yrityksellemme juuri oikeat omistajat. Meillä on yhteinen näkemys siitä, miten kiinteistöjen energian käyttöä voidaan järkevöittää nyt ja tulevaisuudessa. Kiinteistöjen omistajien ja käyttäjien palveleminen on meille yhteinen tahtotila, kertoo Jukka Hiltunen.

Kaupan osapuolet tähtäävät alan suurimpien toimijoiden joukkoon Suomessa. Toimiala on Suomessa voimakkaassa kasvussa.

-    Suomalaiskiinteistöissä on iso potentiaali energiatehokkuustoimiin. Lahti Energiasta ja Pori Energiasta tulee kaupan myötä valtakunnallisia toimijoita kiinteistöjen energiatehokkuuspalveluissa. Yhtiö täydentää nykyistä portfoliotamme hajautetun energian ja energiatehokkuuden palvelutarjonnassa, kertoo Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara.  

Säästökohteita niin asuinkerrostaloissa kuin muissakin suurissa kiinteistöissä löytyy muun muassa lämmön talteenotosta, ilmanvaihdosta, valaistuksesta sekä kiinteistöautomaatiosta.

-    Kaupan myötä Pori Energia pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä monipuolisimmin sekä kasvattamaan liiketoimintaa ympäristöystävällisemmin palveluin. Jatkossa myymme megawattien lisäksi myös ”negawatteja”, toteaa Pori Energian toimitusjohtaja Matti Rintanen.

Lisätietoja:
Lahti Energia Oy: toimitusjohtaja Eero Seesvaara, 050 552 8401, eero.seesvaara@lahtienergia.fi
Pori Energia Oy: toimitusjohtaja Matti Rintanen, 044 701 2101, matti.rintanen@porienergia.fi
e-Protech Oy: toimitusjohtaja Jukka Hiltunen, 045 257 9705, jukka.hiltunen@eprotech.fi

 

  • Jaa tämä sivu