Svinhufvudinkadulla korjataan kaukolämpövuotoa – uimahalli saatetaan joutua sulkemaan uudelleen

Julkaistu: 11.12.2017 12:28

Lauantaiaamuna alkanutta kaukolämpövuotoa korjataan edelleen Svinhufvudinkadulla. Vika korjattiin lauantaina tilapäisesti pannoittamalla, mutta vuotokohtia on löytynyt lisää. Mikäli lämmitys joudutaan katkaisemaan, halli saatetaan joutua sulkemaan uudelleen. Korjaustyöt pyritään kuitenkin tekemään uimahallin aukioloaikojen ulkopuolella eli maanantaina ja keskiviikkona. Uimareille aiheutuva haitta pyritään välttämään.

Tällä hetkellä vuotokohtaa kaivetaan esiin uimahallin etuoven edessä. Kaivualue ulottuu 20–30 metrin alueelle. Toistaiseksi kaivutyöt vaikuttavat vain kevyeen liikenteeseen. Jos vuoto vaatii laajempaa korjausta, voidaan myös ajoliikennettä joutua rajoittamaan. Liikennevaikutukset selviävät lähipäivinä.

Alueelle tehdään nyt perusparannussuunnitelma. Vuodot pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

Lisäksi tällä viikolla aloitetaan rutiininomaiset helikopterilennot, joilla tarkistetaan kaukolämpöverkon kunto ja havaitaan mahdolliset vuotokohdat. Lennot koskevat Lahtea, Nastolaa ja Hollolaa. Helikopterilennot aloitetaan sään salliessa mahdollisesti jo ensi yönä. Lennot eivät liity Svinhufvudinkadun tilanteeseen.

  • Jaa tämä sivu