Uudenmaankadun kaukolämpötyöt muuttavat liikennejärjestelyjä

Julkaistu: 09.08.2017 15:31

Uudenmaankadulla tehdään parhaillaan useita kaukolämpötöitä. Tiistaina 15.8. Uudenmaankadun pohjoiseen kulkeva ajokaista suljetaan liikenteeltä. Poikkeusjärjestely koskee Uudenmaankadun ja Heikinkadun risteystä ja kestää klo 9–11.

Uudenmaankadun ja Heikinkadun risteyksessä rakennetaan uutta kaukolämpöputkilinjaa. Putkisto kaivetaan kevyenliikenteenväylän alle, ja työt jatkuvat noin kuukauden ajan. Pyöräilijät ja jalankulkijat voivat käyttää töiden aikana tien toisella puolella sijaitsevaa kevyenliikenteenväylää. Työt suunnitellaan niin, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän haittaa liikenteelle.

Uusi kaukolämpöputkisto palvelee koko eteläistä Lahtea. Lisäksi sen kuljettama lämpö ennaltaehkäisee kevyenliikenteenväylän liukkautta talvisin, sillä kaukolämpöputken lämpö auttaa tietä pysymään sulana. Näin tiellä on kaukolämpötöiden jälkeen aiempaa turvallisempaa kulkea.

Pahoittelemme kaukolämpötöistä aiheutuvaa haittaa!