Lahti Energia on uusiutuvassa energiantuotannossa muita 10 vuotta edellä! Toteutamme energiakäännöksen myös selvästi hallituksen ja EU:n tavoitteita aiemmin. Seuraa vihreitä askelia ja lue lisää!

Lahti näyttää esimerkkiä

Olemme monia muita vuosikymmenen edellä päästöjen vähentämisessä. Kun edelläkävelijä on jo maalissa, muut vasta sovittelevat kenkiä jalkaansa.

jalanjaljet.jpg

Päästöjen vähentämisestä ei meillä vain puhuta, vaan tehdyllä työllä on oikeasti vaikutusta. Pääsemme vuonna 2020 täysin eroon kivihiilen käytöstä. Sitä ei kovin moni muu energiayhtiö voi sanoa.

Kun Lahti Energian tekemää energiakäännöstä tarkastellaan kokonaisuutena, kaupunkiyhtiöistä yksikään muu ei pääse samaan. Energiakäännöksemme on jo valmis, kun moni muu vielä aloittelee omaansa. Lisäksi Lahti Energia on kymmenkunta vuotta EU:n, Pohjoismaiden ja hallitusohjelman tavoitteita edellä.

Ympäristöystävälliset energiaratkaisumme ja syksyllä 2019 valmistuva Kymijärvi III -biolämpölaitos tekevät Lahdesta kiinnostavan myös maailmanlaajuisesti. Olemme syystäkin ylpeitä edelläkävelijöitä!

 

Kivihiilen käyttö energiantuotannossa v. 2017 - 2020 (tuhatta tonnia)

kivihiili.png

 

Lahti Energian hiilidioksidipäästöt vuosina 1990 ja 2020 (tuhatta tonnia)

hiilidioksidi.png


Palaa edelläkävelijän etusivulle