Energian tuotanto

Valtaosa Lahti Energian sähköstä ja kaukolämmöstä tuotetaan Lahdessa Kymijärven voimalaitoksilla. Lahdessa sijaitsee myös Teivaanmäen voimalaitos, joka tuottaa kaukolämpöä. Lisäksi lämmöntuotannossa käytetään eri puolilla jakeluverkkoa sijaitsevia pienvoimaloita sekä kaukolämmön huippu- ja varakeskuksia lähinnä talvikaudella.

Lahti Energian myymästä sähköstä osa tuotetaan itse ja osa hankitaan EPV Energia Oy:stä ja Suomen Hyötytuuli Oy:stä, joissa Lahti Energia on osakkaana. Sähköä ostetaan myös pörssistä.

Teollisuusasiakkaille Lahti Energia tuottaa myös prosessihöyryä.

Lahti Energian omassa tuotannossa polttoaineina käytetään kierrätyspolttoainetta, maakaasua, kivihiiltä, biopolttoaineita ja biokaasua. Osakkuusyhtiöiden kautta meillä on osuuksia vesivoimaa, tuulivoimaa ja ydinvoimaa.

Sähkön kokonaismyynnin hiilidioksidin ominaispäästö oli 160,3 gCO2/kWh. Käytetyn ydinpolttoaineen määrä oli 0,711 mg/kWh.

Laskennassa on käytetty Energiaviraston julkaisemaa vuoden 2016 kansallista jäännösjakaumaa.