Kymijärvi III -lämpölaitoksen rakennus- ja asennustyöt jatkuvat

Tiedote lähiympäristön asukkaille 23.7.2018

Uuden biolämpölaitoksen rakennus- ja asennustyöt jatkuvat Kymijärven voimalaitosalueella Voimakatu 16:ssa. Työstä on tehty meluilmoitus Lahden ympäristöpalveluiden ympäristösuojelutarkastajalle 29.6.2018, ja ilmoitukseen on saatu päätös 16.7.2018. Päätös on voimassa 1.8.2018–31.3.2019.

Elokuun alussa työmaalla asennetaan ja esivalmistetaan komponentteja. Samalla voimalaitoksen teräsrakenteet edistyvät. Työstä voi aiheutua satunnaista kolinaa lokakuun loppuun saakka, jolloin rakennus saa katon päänsä päälle ja äänieristys paranee. Marraskuussa työskentely jatkuu pääosin sisällä.

Iltatyöskentely vähenee kattilalaitostyömaalla selkeästi. Kattilalohkon asennustyöt lopetetaan jatkossa viimeistään klo 20, jonka jälkeen yöaikaan tehdään melutonta laadunvalmistusta. Ero aikaisempaan verrattuna on merkittävä, sillä kattilalaitostyömaa on ollut alueen huomattavin melunlähde.

Meluavimmat työvaiheet tehdään melupäätöksen mukaisesti arkisin klo 07–18, lauantaisin klo 8–18 ja sunnuntaisin klo 10–18. Päätöksessä todetaan kuitenkin, että asennustyöt on mahdollista aloittaa arkisin klo 6 ja lopettaa klo 20, mikäli siihen on pakottava syy. Viikonloppuisin työskennellään pääosin melupäätöksessä annetuissa aikarajoissa.

Työmaan toiminta on tällä hetkellä asennuspainotteista. Lähes kaikilla prosessialueilla asennetaan laitteita. Suurimpia kokonaisuuksia ovat muun muassa kiinteän polttoaineen käsittelylaitteet, kattilalaitos, lämmön talteenotto sekä matala- ja korkeapaineputkistot. Lisäksi tehdään rakennussähköistyksiä sekä LVI-asennuksia.  

Työt etenevät aikataulussa. Työmaan kokonaisvahvuus on tällä hetkellä 240 henkilöä. Vuoden 2018 loppua kohti työmaan kokonaisvahvuus kasvaa tasaisesti ja saavuttaa arviolta jopa 550 henkilöä. Laitoksen on määrä valmistua vuoden 2019 lopulla.

 

Lisätietoja:

Työmaapäällikkö Timo-Pekka Aaltonen, puh. 040 503 5812

 

  • Jaa tämä sivu