Mukana elämässä

Tuotamme kaupunkilaisille elämän energiaa ja hyvinvointia eri muodoissa – elämyksinä, valona, väreinä sekä erilaisina tapahtumina. Paikallisena energiayhtiönä tunnistamme vastuumme Lahden kaupungin elinvoimaisuudesta, kilpailukyvystä ja työllisyydestä.

Edistämme paikallista elinkeinoelämää, työntekoa ja vireää kaupunkikuvaa yhteistyössä paikallisten yritysten, yhteisöjen ja yhdistysten kanssa. Yhdessä tekemällä ja vastuullisesti toimimalla saamme aikaan kehitystä, uutta kasvua ja työpaikkoja koko Lahden seudulle.

Rakennamme yhteisöllisyyttä myös osallistumalla aktiivisesti kaupunkimme arkeen ja sen tapahtumiin ympäri vuoden.

Teemme yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa lahtelaisen kaupunkikulttuurin, liikuntamahdollisuuksien ja urheilun eteen.Tuemme ensisijaisesti sellaisia voittoa tavoittelemattomia toimijoita, jotka vaikuttavat positiivisesti ja kehittävästi alueen liikuntamahdollisuuksiin ja kulttuuriin.

Tuemme pitkäaikaisten sopimusten kautta alueen suurimpia liikuttajia ja terveyden edistäjiä, kuten Lahden Ahkeraa, Lahden Hiihtoseuraa ja Lahden Uimaseuraa. Pääpaino on lasten ja nuorten liikunnassa. Lisäksi olemme mukana tukemassa alueen huippu-urheilua. Sponsorikohteina ovat lahtelaisen huippujääkiekon, jalkapallon ja koripallon joukkueet Lahden Pelicans, FC Lahti ja Lahti Basketball.



  • Jaa tämä sivu