Melumittausten tulokset

Lahti Energia Oy seuraa aktiivisesti voimalaitostensa melutasoa. Kymijärven voimalaitosalueen päivä- ja yöajan keskiäänitaso on mitattu viimeksi keväällä 2017. Kaikki mitatut keskiäänitasot pysyivät raja-arvojen sisällä.

Melutasoa mitattiin voimalaitosalueen lähimmillä asuinkiinteistöillä ja rakenteilla olevalla uudella asuinalueella. Kaikki mitatut keskiäänitasot pysyivät raja-arvojen sisällä. Mittausten aikana Kymijärvi I ja II -voimalaitokset toimivat normaalitilassa, ja myös muu alueen toiminta oli tavanomaista.

Pääosa voimalaitoksen melusta on mittausten perusteella huminaa, joka syntyy Kymijärvi I -voimalaitoksen yläosassa. Humina on puhallin- tai piipun ääntä. Kymijärvi II:lta tai Kymijärvi III:n työmaalta ei havaittu aiheutuvan selvästi erottuvaa melua. Kaikissa mittauspisteissä erottui yksittäisiä raskaiden ajoneuvojen moottori- ja peruutussummeriääniä. Äänet olivat vaimeita ja lyhytkestoisia, eikä niillä ollut vaikutusta keskiäänitasoon.

Mittaukset tehtiin kolmella eri mittauskerralla kuudessa eri mittauspisteessä. Ympäristöministeriön mittausohjeen mukaan tuulen tulee olla mittausten aikana heikkoa myötätuulta melulähteestä. Toistuvilla mittauskerroilla huomioitiin myötäinen tuuli.

Tutustu tarkemmin Lahti Energia Oy:n viimeisimpään Ympäristömelun mittausraporttiin.