Liittymämyynnin asiantuntija

Julius Viertola työskentelee Lahti Energialla sähköverkon liittymämyynnin asiantuntijana. Lue, miten hän päätyi meille töihin!
Julius – omien sanojensa mukaan Helsingistä kotoisin oleva lahtelainen – aloitti työt Lahti Energialla huhtikuun puolivälissä. Hän on ottanut ne nopeasti haltuun vauhdikkaan aloituksen jälkeen.
– Hain Lahti Energialle, koska työtehtävä vaikutti mielenkiintoiselta ja olin kuullut yhtiöstä pelkkää hyvää. Appiukkoni teki pitkän uran kaukolämpöpuolella, ja naapurinikin oli töissä ensin Lahti Energialla, sittemmin SEU:lla.
Julius on työskennellyt aiemmin sekä lahtelaisen sähköyrityksen myyntijohtajana että erityisluokan opettajana 7.–9.-luokilla. Hän valmistuu pian mekatroniikan insinööriksi LAB-korkeakoulusta. Lisäksi Julius on opiskellut tietojenkäsittelyä ja kasvatustieteitä.
Hyvää energiaa asiakkaan päivään
Juliuksen työ liittymämyynnin asiantuntijana on suurimmaksi osaksi asiakkaiden ja urakoitsijoiden palvelemista, mikä tarkoittaa muun muassa liittymä- ja työtilauksiin vastaamista, ongelmanratkaisua ja soveltamista.
”On palkitsevaa huomata, kuinka saan huolen poistumaan asiakkaan mielen päältä.”
– Minulle on tärkeää palvella jokaista asiakasta yksilönä, ei harmaana massana. Pyrin välittämään hyvää energiaa ja ratkaisemaan asiakkaan ongelman mieluusti jo puhelun aikana. On palkitsevaa huomata, kuinka saan huolen poistumaan asiakkaan mielen päältä.