Kestävää kasvua vahvalla talousjohtamisella
Lahti Energian vastuullinen talousjohtaminen perustuu hyviin rahoittajasuhteisiin. Taloushallinnostamme huolehtii osaava henkilökunta, jonka ammattitaitoa vahvistetaan säännöllisesti. Liiketoiminnassa haemme rohkeasti uutta suuntaa ja investoimme harkiten.
Lahti Energian vastuullinen talousjohtaminen perustuu hyviin rahoittajasuhteisiin, joita ylläpidetään avoimella vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä. Pidämme rahoittajat ajan tasalla sekä käynnissä olevista hankkeista että tulevaisuuden näkymistä. Rahoittajaviestintä on meille tärkeää.
Osaava henkilökunta voimavarana
Taloushallinnostamme huolehtii osaava henkilökunta, jonka ammattitaitoa vahvistetaan säännöllisesti muun muassa koulutuksin. Varmistamme, että taloushallintotiimi käyttää työssään luotettavia ja ajantasaisia järjestelmiä, joita vastuullinen talousraportointi ja kirjanpito edellyttävät.
Keskitymme ydinliiketoimintaamme ja pyrimme luomaan kestävää kasvua. Olemme vastuullisesti mukana myös muutoksessa. Energiayhtiönä haemme rohkeasti uutta suuntaa uusista energiamuodoista ja liiketoiminnoista. Uusiin kohteisiin investoimme harkiten.