Aistit auki luonnossa

Isoisä opetti Lahti Energian kiinteistöpäällikkö Jyrki Timosen metsästämään 15-vuotiaana. Harrastus on ollut erottamaton osa elämää siitä saakka. Nykyään Timonen ei kaipaa metsälle muuta seuraa kuin koiran. Niitä Timosella on peräti neljä: kaksi vanhempaa konkaria ja kaksi nuorta kasvamassa.

Mieluisinta metsästystä Timoselle on linnustus:

– Hirvijahti on liian sosiaalinen laji. Sielu lepää, kun voi olla lintumetsällä kahdestaan koiran kanssa.

Kun koira saa isäntänsä jakamattoman huomion metsästysreissulla, myös se on silmin nähden tyytyväinen. Yhteispeli koiran kanssa onkin se syy, miksi metsästys vei miehen mennessään. Parhaaseen kaveriin kehittyy aivan erityinen suhde. Saaliin merkitys vähenee vuosi vuodelta, ja tappaminen tuntuu Timosesta toisinaan jopa vaikealta.

– Mutta onhan se ammuttava, jos koira tekee työn. Koira loukkaantuu verisesti, jos jätän sen tarjoamat paikat käyttämättä.

Ei karhun tai suden suuhun

Tuskaa lievittää tieto, että saaliseläin on saanut siihen saakka elää lajinmukaista elämää. Metsästäjä myös tietää, mistä ruoka on peräisin. Ja saahan metsästä myös muuta saalista, kuten marjoja.

Tekee Timonen metsässä mitä tahansa, koirat ovat aina mukana.

– Koiran kanssa on turvallinen olo. Koirat pitävät huolta, eivät ne vie karhun tai suden suuhun.

Elämyksiä riittää joka vuodenajalle. Syksyllä ja keväällä tarkkaillaan muuttolintuja, talvella otetaan sukset alle ja hiihdetään paikkoihin, joihin ei sulan aikaan pääse.

Kun koiran lamppu syttyy

Kyky lukea koiraa kehittyy, kun on paljon niiden kanssa. Koiran käyttäytymisestä voi päätellä, liikkuuko lähistöllä kettu, supi vai porotokka. Koirat ilmoittavat myös muusta liikenteestä, kuten toisista metsästäjistä tai sienestäjistä.

– Koira on monta kertaa väistänyt sienestäjää niin, ettei sienestäjä ole huomannutkaan.

Metsästyskoiraa opetetaan jopa viisi vuotta ennen kuin homma alkaa todella sujua.

– Mikään ei voita sitä tunnetta, kun nuori koira pääsee metsästyksestä jyvälle. Oikein näkee, kun lamppu syttyy koiran päässä ja se oivaltaa, että se myös tarvitsee ihmistä kaverikseen.

Opittavaa koko elämäksi

Vanhana koira tuntee jo vuodenkierron.

– Kun menemme kesällä metsään, se etsii lätäkön ja menee sinne makaamaan. Se ei tee elettäkään etsiäkseen riistaa. Kun päivä lyhenee ja illat pimenevät, koira tulee levottomaksi. Se tietää, että kohta koittaa hetki. Kun avaan asekaapin oven, se huutaa suoraa huutoa. Ulkona se on kuin villi varsa; metsästyksestä ei tule ensin mitään, kun koira juoksee innoissaan päin lintuja.

Niin metsästyksestä, luonnosta kuin koiristakin riittää Timosen mukaan opittavaa koko elämäksi. Ainoa harmi lajissa on, että paras metsästyskaveri ei elä yhtä kauan.

Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Janne Torikka