Luomukahvilassa vihertää

MeaManna on Lahden ainoa vain luomuraaka-aineita käyttävä lounaskahvila. Kahvila työllistää ja auttaa erityistä tukea tarvitsevia aikuisia. Lue myös muita mielenkiintoisia artikkeleita!

Ajatus ekokahvilasta syntyi yhdessä kehitysvammaisten kanssa, osana kaupunkikylän tarinaa. Tavoitteena oli tarjota heille mahdollisuus tehdä työtä ja olla yhteydessä ihmisiin tasavertaisina kaupunkiyhteisön jäseninä. Tehtävää on toteutettu menestyksekkäästi jo kymmenen vuotta. Tänään kahvila-leipomossa työskentelee yksitoista erityistä tukea tarvitsevaa aikuista yhdessä kolmen työvalmentajan kanssa.

Tarttuvaa iloisuutta

Ekologisuudesta ja vegaanisesta ruoasta on tullut kahvilan tunnusmerkkejä. Tuotteissa tähdätään sataprosenttisesti luomuun,  raaka-aineet hankitaan läheltä ja valikoima pidetään kasvisruokapainotteisena. Oman leipomon erikoisuuksia ovat luomuleipä ja raakakakut. Kahvilan ilme on etninen ja tunnelma rauhallinen. Musiikkia ei soiteta, sillä asiakkaita halutaan kannustaa keskustelemaan luomuruoan ja kahvikupillisen äärellä. Palvelu on ystävällistä, ja henkilökunnan hymy tarttuu asiakkaisiin helposti.

Niskalenkki ilmastonmuutoksesta

Vihreät arvot näkyvät ekokahvilan arjessa. Käytössä on ekologinen tuulisähkösopimus, ilmastointi hiljennetään yöksi ja henkilöstö polkee kesäisin pyörällä töihin. MeaMannassa halutaan olla kierrättämisen ammattilaisia. Lähellä tuotetut raaka-aineet toimitetaan kahvilaan pahvilaatikoissa mahdollisimman vähäpäästöisesti. Laatikoita ei heitetä pois, vaan ne uusiokäytetään ruoan toimituksissa niin monta kertaa kuin mahdollista.

– Meillä on täysi kierrätys kaikelle jätteelle. Lisäksi hillitsemme ilmastonmuutosta kasvisruoalla, jota pidetään yhtenä isoimmista hiilidioksidipäästöjen leikkaajista, kertoo kahvilan toiminnasta vastaava Mika Aaltonen.

Aaltonen uskoo luomuruoan tuotannolla olevan vaikutusta ilmastonmuutokseen. Luomuruoan tuotanto säästää maapallon humuskerrosta, mikä puolestaan sitoo hiiltä. Vaikka luomuruoan kasvatus on tehottomampaa kuin teollinen viljely, se pitää huolta maaperästä. Luomuraaka-aineiden korkeaa hintaa Aaltonen pitää todennäköisenä syynä siihen, miksi yrittäjät eivät helposti lähde mukaan ekokahvilatoimintaan. MeaMannassa esimerkiksi raakakakkujen katteet ovat minimissään, sillä lounaskahvila on käytännössä voittoa tavoittelematon toimija.

MeaManna

Teksti: Riikka Lång, Verneri Torikka
Kuvat: Valokuvastudio JenniMaria