Roosa työskentelee Lahti Energialla tekniikan harjoittelijana. Työtehtäviin kuuluu muun muassa dokumentointia, ennakkohuoltoa, näytteiden ottoa, sekä raportointia. Lue, millaista työskentely on ollut!
Olen Roosa, 21-vuotias energia- ja ympäristötekniikan opiskelija LAB-ammattikorkeakoulusta. Syksyllä alkaa kolmas opintovuoteni. Valmistuttuani minusta tulee ympäristötekniikan insinööri. Hain Lahti Energialle, sillä halusin saada oman alani työkokemusta, jota minulla ei entuudestaan vielä ollut.
Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta näistä työtehtävistä, vaikka toki koulussa on harjoiteltu näytteiden ottamista, Office-ohjelmia ja muita vastaavia.
Koen olevani todella onnekas, että pääsin tällaisena aikana töihin ja vielä näinkin hienoon paikkaan. Olen oppinut ja sisäistänyt paljon sellaisia asioita, joista on käyty vain pintaraapaisu koulussa. Olen päässyt näkemään niitä asioita ihan käytännössä.
Tässä työssä pitää olla oma-aloitteinen, ja olen tekemisissä monien ihmisten kanssa. Töissä on rentoa ja mielenkiintoista. Kaikki tapaamani ihmiset ovat olleet mukavia ja tuntuu, että täällä on hyvä ilmapiiri.
Minulla on Kauppakadulla työpiste, mutta liikun todella paljon Järvelässä Bio8-laitoksella. Lisäksi teen myös dokumentointia etänä kotoa käsin. Työskentely on siis todella ”vapaata”, koska olen itse vastuussa työnteostani ja työtunneistani. Olen superkiitollinen tästä ainutlaatuisesta työtilaisuudesta.
Teen Järvelässä sijaitsevan Bio8-kattilalaitoksen dokumentointia, ennakkohuoltoa, näytteenottoa sekä raportointia. Seuraan myös paljon laitoksen ylösajoa ja toimintaa.
Lahti Energia vaikuttaa kaikin puolin hyvältä paikalta työskennellä. Täällä on töissä monia superosaavia tyyppejä, joilta voi kysyä neuvoa ja joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä. Lahti Energialla työskentely antaa vähintäänkin hyvän työkokemuksen tulevaisuutta ajatellen.
Oma-aloitteisuudella ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle! Ole rohkeasti oma itsesi ja kysy, jos et ymmärrä jotakin. Ansioluetteloon ja työhakemukseen kannattaa aina panostaa kunnolla. Lisäksi kannattaa hakea sellaisiinkin työtehtäviin, joihin ajattelee, että ei pääsisi. Siitä voi nimittäin seurata jotain todella hienoa, kuten minullekin kävi!
Teksti ja kuva: Katri Lenni-Taattola, hallinnon harjoittelija (HR)