Hannele Kallioinen nauttii kaukolämmön helppoudesta ja ekologisuudesta jatkuvan öljyn kyttäämisen sijaan.
Öljy-yhtiön mies jätti toukokuussa vääksyläisen Hannele Kallioisen postilaatikkoon kirjeen, jossa luki, ettei öljyä enää täytettäisi aikansa eläneeseen öljysäiliöön. Aikaisemmin käynyt öljylaitteiden tarkastaja olikin antanut järjestelmälle enää kaksi vuotta armonaikaa.
– Se pakotti tosissaan miettimään, että jotain vanhentuneelle lämmitysjärjestelmälle olisi tehtävä, Hannele Kallioinen sanoo.
Kallioisen omakotitalo on rakennettu vuonna 1958, ja siinä on noin 330 neliötä. Talo lämpeni ensin puulla, kunnes se muutettiin öljylämmitteiseksi 1960-luvun lopulla. Lämmitykseen on sittemmin mennyt vuosittain öljyä noin 3 500 litraa. Öljysäiliö on sijainnut pihassa, maan alle rakennetussa betonirakennelmassa.
– Tämä on pohjavesialuetta, joten pelko ympäristövahingosta on ollut iso. Jos öljysäiliö olisi vaihdettu uuteen, se olisi pitänyt siirtää sisätiloihin, Kallioinen toteaa.
Kaukolämpö vei voiton
Kallioinen omistaa talon veljensä kanssa, ja hänen vanhemmillaan on siihen asumisoikeus. Myös hän itse asuu talossa.
– Vanhempani ovat jo niin huonossa kunnossa, etteivät he voi itsenäisesti hoitaa asioitaan. Ennen isä on aina tilannut öljyn ja seurannut sen määrää mittatikulla kyykyssä maassa. Mittariahan siinä ei ole.
Kallioinen alkoi miettiä uutta ratkaisua ja otti selvää esimerkiksi ilma-vesilämpöpumpusta. Sen lisäksi olisi lämmitykseen mennyt edelleen öljyä ja pumpun toimintaan sähköä.
– Jo pelkästään pumppu olisi ollut kallis. Myös öljysäiliö olisi pitänyt vaihtaa ja vanha poistaa, ehkä sisällä oleva öljykattilakin vaihtaa. Toki nykyistä pienempi olisi riittänyt. Yhdistelmä olisi ollut entistä monimutkaisempi. Kaukolämpö yksinkertaistaa koko asian.
Noin 20 metrin päässä Kallioisten talosta kulkee kaukolämpöputki. Vääksyssä on noin 130 taloa kaukolämpöön kytkettynä.
– Pyysin Lahti Energialta avaimet käteen -tarjouksen, johon sitten päädyimme.
Mitään ei pureta
Kallioisen taloon vedetään putki lähimmästä kaukolämpöverkon haarasta. Talon seinään puhkaistaan reikä putkea varten. Vanha öljykattila saa jäädä kellariin ja öljyputket maan alle. Pihan öljysäiliö pitää purkaa pois.
– Yksi vaihtoehto olisi ollut täyttää säiliö, mutta se olisi tullut melkein yhtä kalliiksi kuin sen kokonaan poistaminen, Kallioinen tuumii.
Yhteensä investointi maksoi kaikkineen noin 10 000 euroa, mutta töiden osuudesta saa kotitalousvähennystä. Lahti Energian laskelmien mukaan Kallioinen säästää kaukolämmön myötä sata euroa kuukausittain lämmityskustannuksissa.
”Ja se helppous on hienoa, koska ei tarvitse pelätä, että vanhemmat olisivat täällä yhtäkkiä kylmissään. Voin lähteä vaikka jonnekin matkalle.
Vääksyn kaukolämpövoimala muutetaan biohakevoimalaksi, mikä on harppaus entistä ekologisempaan järjestelmään.
– En tiennyt investointia tehdessä, että näin tulee käymään. Upea juttuhan se on, Kallioinen iloitsee.
Teksti: Maija Joutjärvi Kuvat: Lauri Rotko