Palveluksessasi: Oomi Energia

Oomi Energia on uusi, huhtikuun alussa toimintansa aloittanut sähkömyyntiyhtiö, joka hoitaa jatkossa Lahti Energian ja yhdeksän muun osakkuusyrityksen sähkönmyynnin. Mitä muutos tarkoittaa asiakkaille? Lahti Energia Oy:n toimitusjohtaja Eero Seesvaara vastaa.

Lue myös muita mielenkiintoisia artikkeleita!

1. Miksi Oomi Energia syntyi?

Suomessa on kymmeniä sähkönmyyjiä ja kilpailu kiristyy jatkuvasti. Olemme vastaavan kaltaisessa tilanteessa kuin teleoperaattorit kymmenisen vuotta sitten. Edullisen hinnan lisäksi asiakkaat odottavat sähkönmyyntiyhtiöiltä enenevässä määrin myös muita asiakkaalle hyödyllisiä palveluita, monipuolisia asiointimahdollisuuksia ja erinomaista asiakaskokemusta.

Sovimme yhdessä yhdeksän muun energiayhtiön kanssa syyskuussa 2019, että ryhdymme rakentamaan yhteistä myyntiorganisaatiota. Oomi Energia oli jo syntyessään Suomen kolmanneksi suurin sähkönmyyjä. Yhteistyön myötä meillä on enemmän voimaa toiminnan kehittämiseen, ja toiminta-alueemme on koko Suomi, etelästä Lappiin saakka.

2. Ketkä ovat mukana Oomissa?

Oomissa ovat mukana Lahti Energian lisäksi Vantaan Energia, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia sekä nykyisen Oulun Sähkönmyynnin osakkaat: Oulun Energia, Tornion Energia, Haukiputaan sähköosuuskunta, Raahen Energia, Rantakairan Sähkö ja Tenergia.

Monet sähköyhtiöt on nimetty sijaintipaikkakuntiensa mukaan. Koska myymme sähköä kaikkialle Suomeen, on luonnollista, että uuden sähkönmyyntiyhtiömme nimessä ei ole mukana paikkakuntaa.

3. Miksi juuri nämä yhtiöt sulautuvat yhteen myynnin osalta?

Meillä on jo aiempaa yhteistyötä, sillä osa yhtiöistä omistaa yhteisesti esimerkiksi vesi- tai tuulivoimaa. Omistamme vesivoimaa muun muassa Kokemäenjoella, Kymijoella ja Norjassa. Tuulivoimaa omistamme yhteisten yhtiöiden kautta eri puolella Suomea. Meillä oli siis jo entuudestaan kokemusta toisistamme ja yhteisestä liiketoiminnasta. Yhtiöt ovat samanhenkisiä.

Yhdistymisessä on riittävästi porukkaa mukana, jotta meistä tulee vahva toimija jo alkuvaiheessa. Kumppaneissamme yhdistyy syvä energia-alan osaaminen, vastuullisuus, luotettavuus ja paikallisen asiakaskunnan arjen ymmärrys.

4. Mitä yhdistyminen tarkoittaa asiakkaille?

Lahti Energia jatkaa tuttuun tapaan sähkön- ja lämmöntuotantoa Lahdessa. Huhtikuun alusta alkaen sähkönmyyntiä kuitenkin hoitaa Oomi, mikä näkyy uutena nimenä asiakkaiden sähkölaskuissa, viestinnässä ja markkinoinnissa sekä uusina verkkopalveluina. Lahti Energian ja Oomin brändit ovat jonkin aikaa esillä rinnakkain.

Muutos ei vaadi asiakkaalta toimenpiteitä. Yhdistyminen näkyy asiakkaillemme entistäkin kilpailukykyisempinä hintoina ja jatkuvasti kehittyvinä palveluina. Myös ympäristöystävällisyys on jatkossakin vahvasti mukana toiminnassamme.

5. Kuinka vanhojen sähkösopimusten käy?

Vanhat sähkösopimukset jatkuvat automaattisesti, vaikka ne siirtyvätkin Oomin nimiin. Kun vanha sopimus on päättymässä, olemme hyvissä ajoin yhteydessä asiakkaaseen ja ehdotamme sopivaa sähkösopimusta, aivan kuten ennenkin.

Tuotteisiin tulee todennäköisesti jossakin vaiheessa muutoksia, kun pääsemme kehitystyössä pidemmälle. Yhteistyöllä ja sen tuomalla valtakunnallisella volyymilla varmistamme, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhä monipuolisempia ja räätälöidympiä palveluita.

6. Mitä yhdistyminen tarkoittaa asiakaspalvelulle?

Tarjoamme edelleen paikallista palvelua niin sähköisesti, puhelimitse kuin kasvokkain. Yhteystietoihin tulee joitakin muutoksia, ja niistä tiedotamme mahdollisimman selkeästi myöhemmin. Uudet nettisivut www.oomi.fi ovat toimineet huhtikuun alusta.

7. Muuttuvatko hinnoittelu ja laskutus?

Lähtökohtamme on, että isona toimijana pystymme tarjoamaan asiakkaillemme edullisempaa sähköä kuin pieni paikallinen yhtiö. Yhdistymisen myötä saamme leveämmät hartiat, jotka mahdollistavat kilpailukykyisemmät ja paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavat tuotteet ja palvelut. Jos asiakkaan sähkönsiirto ja -myynti ovat aiemmin olleet samalla laskulla, ne ovat näin jatkossakin.

8. Mistä nimi Oomi tulee?

Järjestimme kaikkien osakasyritysten henkilöstöille nimikilpailun, jonka perusteella testasimme useaa nimeä niin henkilöstöllä kuin asiakkailla. Oomi on uudissana, joka ei varsinaisesti tarkoita mitään. Koemme positiiviseksi sen, että rakennamme omalla tekemisellämme merkityksen nimelle. Lähdemme avoimesti kohti uutta.

9. Mitä uutta Oomi tuo markkinoille?

Sähköyhtiöt eivät perinteisesti ole kärkikaartissa asiakaskokemuksen erinomaisuudesta puhuttaessa. Tässä haluamme ottaa ison askeleen eteenpäin. Meillä on maantieteellisesti koko Suomen laajuinen kattavuus, ja Suomessa 800 000–900 000 asukasta muuttaa vuosittain. Oli uusi osoite missä päin Suomea tahansa, sähköasiat hoituvat helposti Oomissa.

Asiakkainamme on niin ensimmäiseen asuntoonsa muuttavia kuin ikäihmisiä sekä erilaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja muita toimijoita. Tavoitteemme on, että asiointi kanssamme on kaikille asiakkaillemme vaivatonta, selkeää ja ymmärrettävää. Haluamme olla heille mahdollisimman helppo kaveri.

Emme tarjoa pelkästään sähkösopimuksia, vaan kehitämme niiden kylkeen muun muassa ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita. Ainakin aurinkopaneeleissa ja sähköautojen lataustoiminnassa tulemme olemaan mukana. Mahdollisuuksia on paljon.
Teksti: Noora Lintukangas