Pari metriä päällikön ainesta

Kapteeni Vesa Mäkäläisellä on taistelijan luonne ja kuuntelemisen taito. Kokenut ammattiurheilija haluaa auttaa joukkuettaan niin pelillisesti kuin henkisestikin. Kaikki on valmiina liigamestaruuden jahtaamiseen.

Koripalloliigaan palannut lahtelaisseura on hyvissä käsissä ja joukkue iskukykyinen. Mäkäläinen toimii joukkueen kapteenina jo kolmatta vuotta. Luottohenkilön rooli on näkyvä niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tärkeintä on kuljettaa viestiä pelaajilta valmennuksen suuntaan ja päinvastoin. Kentällä kapteeni ohjaa, kannustaa ja sytyttää joukkueen pelaamaan vahvuuksillaan.

– Autan pelikavereita, valmennusta ja seurajohtoa parhaani mukaan. En ole se suupaltein kaveri, mutta tulen hyvin juttuun ihmisten kanssa. Luottamus tuntuu hyvälle.

Lahti Basketball liigamatkalla

Peliuran huippuhetkiin Mäkäläinen nostaa pukukoppielämän, pelikaverit ja ystävät, ja vasta sen jälkeen urheilulliset ansiot, kuten Suomen mestaruudet 2009 ja 2017 sekä Suomi-paidan pukeminen EM-kilpailuissa Liettuassa 2011. Arvojärjestys kertoo paljon kapteenin luonteesta ja asenteesta. Oman roolinsa Mäkäläinen näkee suunnannäyttäjänä.

Hyökkäyksellä voittaa yksittäisiä pelejä,
puolustuksella mestaruuksia!

– Haluan johtaa esimerkillä, innostaa ja kannustaa. Joukkueen vanhimpana ja pitkän peliuran tehneenä toimin nuorempien pelaajien mentorina peliuran kehittämisessä sekä opiskelun ja huippu-urheilun yhdistämisessä.

Mäkäläinen toimii tässäkin hyvänä esimerkkinä. Kauppatieteiden kandidaatin opinnot jatkuvat maisterivaiheen etäopintoina sekä osa-aikaisena työnä vakuutusasiantuntijana. Jalan työntäminen työelämän oven väliin kannattaa, jottei peliuran lopettamisen jälkeen jää tyhjän päälle.

Pelin ja brändin rakentaja

Seuran ja joukkueen sisällä Mäkäläinen nähdään merkittävänä pelaajana koko joukkueen historiassa. Toiminnanjohtaja Roope Suonion mukaan tukevan selkärangan varaan on hyvä rakentaa huippujoukkuetta.

Kapteenia tarvitaan myös seuran imagon ja identiteetin ylläpitämisessä. Mäkäläinen lähteekin mielellään mukaan seuran sponsoreiden markkinointitempauksiin, kuten Lahti Energian Edelläkävelijä- kampanjan videoihin.

– On hienoa, että oma kotikaupunki näyttää esimerkkiä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja puhtaassa energiassa. Lahdessa on ehdottomasti myös Suomen parhaat urheilumaastot ja harrastuspaikat.

Lahti Basketballin kotiottelut pelataan Lahti Energia -Areenalla. Nousu koripalloliigaan on omiaan houkuttelemaan halliin lisää yleisöä ja hurmosta.

Joukkueen esittely ja otteluohjelma: www.lahtibasketball.fi.
Edelläkävelijä-videot Lahti Energian YouTube-kanavalla haulla ”Lahti Energia Vesa Mäkäläinen”.

VESA MÄKÄLÄINEN

  • Syntynyt 3.9.1986
  • Asuinpaikka: Lahti
  • Perhe: vaimo ja kaksi tytärtä, kaksi labradorinnoutajaa
  • Kasvatusseura: Lahden Namika LMKY
  • Saavutuksia: Suomen mestaruus 2009 JA 2017, SM-hopea 2007, Ruotsin pääsarjan hopea 2010
  • Henkilökohtaiset tunnustukset: vuoden puolustuspelaaja 2009, 2011, 2015 ja 2017
  • Kapteenin tärkeimpiä tehtäviä:
    • Linkki pelaajien ja valmennuksen välillä
    • Palaverit valmennuksen ja erotuomarin kanssa
    • Joukkueen harjoittelun ja pelin ohjaaminen
    • Tsemppipuhe joukkueelle ennen peliä

Teksti: Riikka Lång
Kuva: Ville Vuorinen ja Lahti Basketball