Lahden GreenStar-hotellissa voi yöpyä edullisesti fiksujen energiavalintojen ansiosta.
Lahdessa aloitti elokuussa uusi GreenStar-hotelli. Se sijaitsee entisen Scandic-hotellin paikalla lähellä Matkakeskusta. Hotelli on osa ketjua, joka on tehnyt kunnianhimoista ympäristötyötä jo pitkään ympäri Suomea.
– Aamiaistuotteet tulevat paikallisilta lähi- ja luomutuottajilta, siivouspalvelu on joutsenmerkittyä ja pintamateriaalit kierrätettyjä, toimitusjohtaja Kristian Ikonen luettelee muutamia hotellinsa vihreistä valinnoista.
Hotellin energian- ja vedenkulutusta aiotaan vähentää ainakin 10–20 prosenttia. Siksi Lahden hotellilla tehdään ensi vuonna paljon muutoksia: ikkunat vaihdetaan ja kylpyhuoneet remontoidaan. Lisäksi hotelli pyritään pitämään täynnä asiakkaita, ja sama huone on mahdollista varata niin yhdelle, kahdelle kuin kolmellekin henkilölle. Asiakkaalle tämä tarkoittaa edullisempia hintoja.
– Tyhjillään oleva hotelli on huono ympäristöteko, joka nostaa myös huoneiden hintoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ympäristövastuullisuuteen kuuluvat myös arvojen mukaiset kumppanit. Yksi keskeisimmistä on Lahti Energia, joka toimittaa hotellille niin puhtaan kaukolämmön, aurinkovoimalan kuin sähköauton latauspisteenkin.
– Teot puhuvat puolestaan. Kivihiilestä luopuminen on huikea uutinen! Meille kaukolämpö on selkeä ratkaisu, koska sen tuotantotapa ja alkuperä ovat kestävällä pohjalla, Ikonen sanoo.
Sähköautoja ketjulla on ollut käytössä jo vuodesta 2009, joten Lahteenkin oli luontevaa perustaa oma latauspiste. Myös aurinkovoimalat Ikonen näkee aidosti kannattavana sijoituksena – ei imagotekona.
– Nyt oli järkevä aika hankkia aurinkovoimala, koska paneelien teho on kasvanut ja hinta laskenut. Aurinkosähköllä katamme 10–15 prosenttia hotellin sähkönkulutuksesta vuosittain. Paneeleja asennetaan niin hotellin seinään kuin katollekin.
GreenStar Hotels vaikuttaa ympäristöasioihin myös kansainvälisesti. Se on mukana muun muassa ENO Environment Online -kestävän kehityksen verkkokoulussa sekä Unescon MAB (Man and the Biosphere Programme/Ihminen ja biosfääri) -ohjelmassa. Lisäksi se on saanut Joutsenmerkin toiminnastaan.
– Uskon esimerkin voimaan. Tekemisen ideana ei ole itsekorostus, vaan se, että saisimme kaikki tekemään asioita ympäristön hyväksi. Kannustamme myös yrityksiä mukaan!
Ikonen myöntää olevansa tiedostava kansalainen, joka suhtautuu kriittisesti median uutisointiin ja yritysten markkinointiin ympäristöasioissa. Lisäksi hän joutuu tekemään paljon kompromisseja arjen valinnoissaan.
– En halua julistaa, vaan haastaa jokaisen mukaan tekemään pieniä ympäristötekoja. Istuta puu tai kulje töihin välillä vaikkapa pyörällä! Ikonen kannustaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kaikki Lahti Energian asiakkaat saavat 20 prosentin alennuksen päivän majoitushinnasta kaikissa GreenStar-hotelleissa. Etu toimii koodilla ”Lahti Energia asiakasetu” ja koskee uusia www.greenstar.fi kautta tehtyjä vapaa-ajan varauksia. Varaus- ja matkustusaikaa on 31.8.2020 asti.