Iloisesti maalatut sähkökaapit ovat Lahti Energian ja Inspis ry:n yhteistyön tulosta.
Kissa kurkkaa liikennevaloissa, ja dinosaurukset hiipivät ruohikossa. Neljän vuoden aikana lähes 150 sähkökaappia on saanut Lahdessa uuden ilmeen. Nyt sähkökaappeja maalataan lisää.
– Jatkamme maalaamista varsinkin keskustan ulkopuolella. Lisäksi korjaamme jo maalattujen kaappien kulumia ja töhryjä, Inspis ry:n toiminnanjohtaja Philip ”Ville” Halonen kertoo.
Inspis aikoo maalata pikkuhiljaa kaikki Lahden sähkökaapit. Urakka on melkoinen, sillä sähkökaappien lukumäärä hipoo Lahdessa kolmeatuhatta. Sähkökaappeja on maalannut kolmisenkymmentä nuorta, jotka ovat ammattitaiteilijoita, Lahden Muotoiluinstituutin opiskelijoita ja muita taitavia tekijöitä. Nyt sähkökaappeja maalaa neljän nuoren ryhmä.
Tärkeä mahdollistajan rooli
Lahti Energia on tukenut Inspis ry:tä jo usean vuoden ajan. Vuosittaisella sponsorointisummalla mahdollistetaan Inspiksen monipuolinen toiminta piknikeistä musiikki-iltamiin.
”Lahti Energian ansiosta lahtelaiset saavat nauttia ilmaistapahtumista ja väristä katukuvassa. Nuoret taas saavat ponnahduslaudan työelämään. Ilman Lahti Energiaa tämä ei olisi mahdollista, Halonen jatkaa.
Hänen mukaansa yhteistyö sujuu varsinkin yhteisten arvojen ansiosta. Ympäristön kunnossapito ja lahtelaisten hyvinvointi ovat tärkeitä niin Inspis ry:lle kuin Lahti Energialle.
Teksti: Janina Jokimies Kuvat: Janina Jokimies ja Anne Tuovinen