Lahti Energian sähkön- ja lämmöntoimitukset jatkuvat koronaepidemiasta huolimatta normaalisti. Toiminnan jatkuvuus on varmistettu lukuisilla varotoimilla ja erityisjärjestelyillä. Kriittisimpiä toimintoja alettiin suojata muun muassa yhtiön sisäisillä liikkumis- ja kokoontumisrajoituksilla jo viikkoja ennen maan hallituksen ohjeistuksia.
– Yhteiskunnan toiminnan ja huoltovarmuuden kannalta keskeisellä alalla toimivalle yritykselle varautuminen isoihin ja pieniin kriiseihin on itsestäänselvyys. Varautumissuunnitelmat ovat aina ajan tasalla ja toimintaa erilaisissa poikkeusoloissa harjoitellaan säännöllisesti, kertoo Lahti Energian valmiuspäällikkönä toimiva tuotantojohtaja, lämpöliiketoiminnan verkkojohtaja Arto Nikkanen.
Lahti Energia myöntää koronan takia talousvaikeuksiin joutuville yrityksille ja yksityishenkilöille helpotuksia maksuehtoihin. Maksuaikaa laskuilleen tarvitsevien asiakkaiden kannattaa olla ennen eräpäivää yhteydessä yhtiön asiakaspalveluun, p. 02918 02917. Näin vältyt mahdollisilta lisäkuluilta.
Asiakas voi siirtää eräpäivää 21 päivää normaalin 14 päivän sijaan sekä sopia kuuden kuukauden maksusuunnitelmasta. Mahdollisten katkaisutoimenpiteiden täytäntöönpanoa voidaan viivästyttää. Mikäli katkaisuilmoitus on jo tullut, ole yhteydessä Lowellin asiakaspalveluun, p. 022 700 577.
Mitä aiemmin asiakas ottaa yhteyttä, sitä helpompi maksujärjestelyistä on sopia.
Lahti Energian asiakaspalvelupiste Kauppakadulla on toistaiseksi suljettu, mutta asiakaspalvelua saa normaalisti puhelimitse ja sähköpostitse arkisin kello 8-16. Online-palvelumme on auki ympäri vuorokauden.
Lisätietoja: Arto Nikkanen, puh. 044 751 7211