Helpotuksia maksuehtoihin

Lahti Energia myöntää koronan takia talousvaikeuksiin joutuville yrityksille ja yksityishenkilöille helpotuksia kaukolämmön ja sähkön maksuehtoihin. Maksuaikaa laskuilleen tarvitsevien asiakkaiden kannattaa olla ennen eräpäivää yhteydessä asiakaspalveluun, p. 02918 02917. Näin vältyt mahdollisilta lisäkuluilta.

Asiakas voi siirtää eräpäivää 21 päivää normaalin 14 päivän sijaan sekä sopia enimmillään kuuden kuukauden maksusuunnitelmasta. Mahdollisten katkaisutoimenpiteiden täytäntöönpanoa voidaan viivästyttää. Toimenpiteet ovat asiakkaalle korottomia. Mikäli katkaisuilmoitus on jo tullut, ole yhteydessä Lowellin asiakaspalveluun, p.  022 700 577. Mitä aiemmin asiakas ottaa yhteyttä, sitä helpompi maksujärjestelyistä on sopia.
 

Muutamat sähköverkkoyhtiöt ovat ilmoittaneet myös määräaikaisista sähkön verkkopalvelumaksujen alennuksista. Lahti Energiassa ei ole toistaiseksi päätetty hinnanalennuksista.

Sähkön verkkopalvelumaksut on mitoitettu siten, että niillä katetaan sähköverkon käyttö-, kunnossapito-, investointikustannukset. Pidämme sähköverkkotoiminnan normaalilla tasolla ja toteutamme suunnitellut hankkeet siten, että yhteiskunta tältä osin voi toimia normaalisti. Pyrimme myös siihen, että meidän toimiemme vuoksi yhteistyökumppaneillemme ei tulisi tarvetta lomauttaa työntekijöitään.

Kauppakadun asiakaspalvelupiste on toistaiseksi suljettu

Lahti Energian asiakaspalvelupiste Kauppakadulla on toistaiseksi suljettu, mutta asiakaspalvelua saa normaalisti puhelimitse ja sähköpostitse arkisin kello 8 6. Online-palvelumme on auki ympäri vuorokauden.