Jäätori puretaan pois tältä talvelta ensi keskiviikkona

Jäätorilla voi luistella vielä ensi viikon tiistaina 13.3. Sen jälkeen jää sulatetaan ja Jäätori siirretään pois odottamaan seuraavaa talvea.

Kauppatorilla tänä talvena kaupunkilaisia ensi kertaa palvellut Jäätori puretaan pois ensi viikolla. Jäätä aletaan sulattaa keskiviikkona 14.3., ja kentän purkaminen alkaa heti, kun jää on suurelta osin sulanut. Jäätorilla ehtii siis luistella vielä ensi viikon tiistaihin saakka.

Jäätori siirretään pois huhtikuun torimarkkinoiden tieltä, jotta torimyyjät saavat koko torin käyttöönsä. Jään sulattamisessa ja kentän purkamisessa kestää noin kolme viikkoa, joten siksi työt aloitetaan hyvissä ajoin. Samasta syystä Jäätori siirretään pois torilta jo ennen kuin lämpötila sitä vaatisi. Jäätori pysyy jäässä, jos lämpöasteita ei ole pysyvästi kahdeksan tai enemmän.

Jäätorin jäähdytyskoneisto siirretään odottamaan ensi talvea Teivaanmäen voimalaitokselle, jossa sitä käytetään kaukojäähdytyksen tuotannossa.

Ensi talvena uudestaan – ja mahdollisesti jo aiemmin

Jäätori ehti palvella luistelijoita marraskuun lopulta maaliskuun puoliväliin asti eli lähes neljä kuukautta. Luistelukentän jäähdytysjärjestelmä toimi hyvin koko talven ajan, eikä teknisiä ongelmia ilmaantunut. Luistelijoita riitti varsinkin alkutalvesta, kun ulkojäät eivät vielä olleet käytössä.

Luistelukenttä keräsi ensimmäisenä talvenaan valtavasti myönteistä palautetta. Jäätori tuodaankin torille kaupunkilaisten iloksi jälleen ensi talvena. Silloin luistelukenttä voidaan mahdollisesti rakentaa torille jo aiemmin kuin tänä talvena. Jäätori on Lahti Energian 110-vuotislahja kaupunkilaisille.