Jäätorilla voi luistella vielä sen aikaa, kun sää sallii. Sen jälkeen Jäätori siirretään pois odottamaan seuraavaa talvea.
Kauppatorilla tänä talvena kaupunkilaisia jo toista kertaa palvellut Jäätori lopettaa pian toimintansa. Luistelukenttää ei enää jäädytetä, ja kentän purkaminen aloitetaan heti, kun jää on suurelta osin sulanut.
Torilla saa luistella niin kauan, kun kenttä pysyy jäässä. Jäätori aidataan, kun luisteleminen ei ole sulamisen takia enää turvallista.
Jäätori siirretään pois huhtikuun torimarkkinoiden tieltä, jotta torimyyjät saavat koko torin käyttöönsä. Jään sulamisessa ja kentän purkamisessa kestää noin kolme viikkoa, joten siksi työt aloitetaan hyvissä ajoin.
Jäätori ehti palvella luistelijoita marraskuun lopulta maaliskuun puoliväliin asti eli lähes neljä kuukautta. Luistelukentän jäähdytysjärjestelmä toimi hyvin koko talven ajan, eikä teknisiä ongelmia ilmaantunut.
Luistelukenttä keräsi toisena talvenaan valtavasti myönteistä palautetta. Luistelijoita riitti varsinkin alkutalvesta, kun ulkojäät eivät vielä olleet käytössä eikä pakkanen ollut niin pureva. Jäätorilla järjestetyt tapahtumat olivat suosittuja, ja vierailipa jäällä niin joulupukki kuin kansainvälisiä vieraitakin urheilukisojen aikaan.
Täksi talveksi Jäätorilla tehtiin useita parannuksia. Huoltoaikoja pidennettiin entisestään ja lisäksi jäätä hiottiin useammin. Inspis ry:n jatkuva luistinvuokraus ja Lahden taitoluistelijoiden luistelukoulu olivat niin ikään osa uudistettua toimintaa. Jäätori sai tänä talvena myös opastetaulun ja oman Facebook-sivun.
Jäätori on Lahti Energian 110-vuotislahja kaupunkilaisille.
Anne Tuovinen
viestintäpäällikkö
Lahti Energia
puh. 044 721 5846
anne.tuovinen@lahtienergia.fi