Lahti Energia laskee kaukolämmön hintaa 2 %

Energiakäännös on myös hintakäännös. Kaukolämmön hintoja lasketaan kaikilla asiakkailla 1.1.2019 alkaen. Alennus tulee sekä perusmaksuun että energian hintaan.

–    Odotamme vuonna 2019 valmistuvan Kymijärvi III -biolämpölaitoksemme mahdollistavan asiakasystävällisen hintakehityksen myös jatkossa, linjaa Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara.

Esimerkiksi 80 asunnon tyyppikerrostalolle1, jonka kaukolämmön kulutus on 600 MWh vuodessa, hinnanalennus tarkoittaa liki 1 000 euron vuosisäästöä.
 
–    Tänään julkistettavan hintakäännöksen eteen on tehty lujasti töitä. Olemme tehneet onnistuneita investointeja tulevaisuuteen, ja tuloksemme on vähitellen kohentunut vuosien mittaan, Seesvaara kertoo.

Viime vuosina tehdyt investoinnit ovat paitsi taloudellisesti kannattavia, myös ekologisia.

–    Tärkein ja suurin näistä investoinneista on Kymijärvi III -biolämpölaitos, jonka myötä pääsemme eroon kivihiilestä ja kaukolämmöntuotantomme päästöt putoavat murto-osaan.

Energiakäänteen myötä myös rahavirrat kääntyvät Lahden talousalueelle tuontipolttoaineen tarpeen vähentyessä oleellisesti. Polttoaineen hankinnan painopiste siirtyy Kymijärvi III:n myötä lähiseudulle, maksimissaan 100 kilometrin säteelle. Lahti Energia maksaa Kymijärvi III:n polttoaineena käytettävästä sertifioidusta biomassasta alueellisille toimijoille yli 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaukolämpö on luotettava, vaivaton ja ympäristöystävällinen lämmityspalvelu. Kymijärvi III -biolämpölaitoksen käynnistyttyä lahtelainen kaukolämpö on myös todellista lähienergiaa.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Eero Seesvaara, puh. 050 552 8401

1 2000-luvulla rakennettavien tyypillisten kerrostalojen mukainen