Lahden Rakentajien Yhdistys ry on valinnut Lahti Energian vuoden 2019 rakentajaksi. Valintaperusteena palkinnon myöntämiselle oli Kymijärvi III -biolämpölaitoshanke. Laitoksella korvattiin 1970-luvulla käyttöönotettu Kymijärvi I -kivihiililaitos.
Vuonna 2020 valmistuneen Kymijärvi III -biolämpölaitoksen kokonaisinvestointi oli 180 miljoonaa euroa, ja sen työllistävä vaikutus oli noin 1 000 henkilötyövuotta. Laitoksen kotimaisuusaste on noin 40 prosenttia. Käydessään laitos työllistää suoraan tai välillisesti noin 100 henkilöä.
Lämpölaitos vähentää Lahti Energian hiilidioksidipäästöjä 600 000 tonnia vuodessa. Investoinnin myötä Lahti Energian kaukolämpö on jo vuonna 2020 lähes kokonaan hiilineutraalia tuotannon perustuessa bio- ja kierrätyspolttoaineisiin.
Lahden Rakentajien Yhdistys ry edustaa Lahdessa monipuolisesti rakentamisen eri tahoja. Yhdistys on perustettu vuonna 1953, ja sillä on jäseninään noin 300 rakennusalan ammattilaista.
Vuoden rakentaja -palkinnon luovutti Kymijärvi III -laitoksen juurella tiistaina 15.9. Lahden Rakentajien yhdistyksen puheenjohtaja sekä Insinööritoimisto Lepistö Oy:n toimitusjohtaja Jani Lepistö. Sen vastaanotti Lahti Energia Oy:n toimitusjohtaja Jouni Haikarainen (kuvassa oikealla).