Suurhalli on nyt Lahti Energia -areena

Lahti Energia Oy, Spatium Toimitilat Oy sekä Suurhallin suurimpiin käyttäjiin lukeutuva Lahti Basketball ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä suurhallin nimi muuttuu Lahti Energia -areenaksi. Halli otetaan käyttöön uudennimisenä sunnuntaina 8. lokakuuta Lahti Basketballin pelissä.

Nimi ja uusi ilme tulevat näkyvästi esille sekä hallin ulko- että sisätiloissa. Nimeä Lahti Energia -areena käytetään tästä lähtien kaikessa Suurhalliin liittyvässä markkinoinnissa ja viestinnässä. Lahti Energian ja Spatiumin välinen mainospaikkasopimus on kolmivuotinen.

”Lahti Energialla on jo ennestään yhteistyösopimus lähes kaikkien Lahti Energia -areenalla pelaavien ja harjoittelevien urheiluseurojen kanssa. Hallisopimus on luonteva jatke pitkäjänteiselle työlle, jota yhtiömme on tehnyt liikunnan ja urheilun tukemiseksi”, toteaa Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara.

”Joitakin vuosia sitten tehdyn uudistuksen ja uusien toimijoiden myötä Suurhalli saa uuden identiteetin. Nimenä Lahti Energia -areena sopii tähän päivään. On hienoa, että yhteistyö perinteikkään lahtelaisen toimijan kanssa vahvistuu ja näkyy nyt myös ulospäin”, Spatium Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kanervo sanoo.

Lahti Basketballin toiminnanjohtajan Roope Suonion mukaan on hienoa, että Suurhalli sai viimein nimisponsorin ja että sponsori on paikallinen, tunnettu yritys. ”On ollut kiva olla mukana tässä prosessissa. Sopimus vahvistaa entisestään Lahti Basketballin ja Lahti Energian loistavaa yhteistyötä”, Suonio kiteyttää.

Lisätietoja:

Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara, puh. 050 552 8401
Spatium Toimitilat Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kanervo, puh. 044 716 1638
Lahti Basketballin toiminnanjohtaja Roope Suonio, puh. 041 545 1702