Lahti Energialla valmistaudutaan talven lämmityskauteen täyttä päätä. Kierrätyspolttoainetta käyttävässä Kymijärvi II -voimalaitoksessa on alkanut revisio eli vuosihuolto, joka jatkuu syyskuun puoliväliin saakka. Kaupungin lämmityksestä vastaa revision ajan uusi Kymijärvi III -voimalaitos, jonka käyttöönottovaihe on sujunut lupaavasti.
Kymijärvi III:n koestus- ja käyttöönottotyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Laitosta on käytetty eri tehoilla ja testattu erilaisia häiriö- ja ajotilanteita. Vaikka testausvaihe jatkuu vielä useita kuukausia, lämmöntuotanto on saatu toimimaan tavoitellusti. Lämpöä siis riittää kaupunkilaisten tarpeisiin myös kakkosvoimalan huoltotöiden ajan sekä tulevalle talvikaudelle.
– Lahden isot voimalaitokset toimivat ensi talven ensimmäisen kerran bio- ja kierrätyspolttoaineella. Tämä on merkittävä askel yhtiömme energiakäännöksessä. Seuraava merkkipaalu on syyskuun puolivälissä, kun Kymijärvi III:ssa tuotetaan ensimmäisen kerran sähköä Kymijärvi II:n turbiinilla, toteaa tuotantojohtaja Arto Nikkanen.
Kymijärvi III -biolämpölaitos on suunniteltu niin kutsutuksi monipolttoainelaitokseksi, mikä turvaa lämmöntuotannon myös kriisitilanteissa. Mikäli biopolttoainetta ei voida käyttää esimerkiksi toimitusongelmien takia, laitoksessa voidaan hyödyntää varsin laajaa polttoainevalikoimaa. Varapolttoaineelle on myös oma kuljettimensa, eli laitos ei pysähdy myöskään biopolttoaineen syöttölaitteiston vikojen takia.
Lahtelaisten lämmöntuotantoa turvaavat myös parikymmentä eri puolille kaupunkia sijoitettua, pääosin maakaasulla toimivaa erikokoista lämpölaitosta. Joustoa kulutushuippuihin saadaan lisäksi Teivaanmäellä sijaitsevalla lämpöakulla.
Lahti Energian kaukolämmön toimitusvarmuus on huikeat 99,99 prosenttia. Lyhyet jakelukeskeytykset johtuvat pääosin ennalta suunnitelluista huoltotöistä. Liki sadan prosentin toimitusvarmuuteen tarvitaan toimivien laitosten ohella myös runsaasti työtunteja. Lahti Energian laitoksilla on päivystys ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, mikä varmistaa huolto- ja korjaustöiden ripeyden.
Lisätietoja: tuotantojohtaja Arto Nikkanen, puh. 044 751 7211