Vääksyn rakennetaan parhaillaan uutta biolämpökeskusta. Paikallista ja uusiutuvaa energiaa tuottava keskus on osa lahtelaista energiakäännöstä, josta myös vääksyläiset hyötyvät uuden keskuksen myötä.
Biolämpökeskuksen valmistuessa energiantuotanto fossiilisilla ja ulkomaisilla polttoaineilla lähes loppuu Vääksyssä. Vuosittaisesta energiasta noin 90 prosenttia muuttuu uusiutuvaksi. Tämän ansiosta hanke saa Tekesin energiatukea.
Rakennusurakka on edennyt suunnitelman mukaisesti. Perustus-, maanvaihto- ja täyttötyöt on jo pääosin tehty. Alueelle on viime aikoina rakennettu myös kaukolämpöliittymä. Kattilalaitoksen lämpökeskukselle toimittaa Vaasan Kuljetuskanavat Oy, ja polttoaineet keskus saa Koskitukki Oy:lta. Polttoaineina ympäristöystävällinen keskus käyttää metsähaketta ja puuteollisuuden sivutuotteita.
Kuvassa asennetaan hakekattilaa.
Uusi biolämpökeskus otetaan käyttöön tammi–helmikuussa. Projekti työllistää rakentamis- ja käyttöönottovaiheessa sekä polttoaineen hankinnassa noin 30 henkilöä. Myös Lahteen parhaillaan rakennettava Kymijärvi III -biovoimalaitos kuuluu lahtelaiseen energiakäännökseen.