Lahti Energia on tehnyt sopimuksen Yli-Mäkelän tilan kanssa Hartwallin biokaasulaitoksen rejektin eli energiantuotannosta ylijäävän mädätejäännöksen käyttämisestä lannoitteena. Biokaasulaitoksen koko ravinnepitoinen ylijäämäaines hyödynnetään ja ravinteet tekevät täyden kierroksen pellolta pellolle. Ensimmäiset lannoitekuormat ajetaan Yli-Mäkelän tilalle tämän vuoden heinäkuussa.
”Olemme mielissämme, että kumppani löytyi samasta tuotantoketjusta ja ravinteiden täydellinen kierto saadaan toteutettua heti alusta alkaen. Maasta ohranjyvään tulleet ravinteet siirtyvät takaisin maahan ja vieläpä samoille pelloille, joilta ne olivat lähtöisin”, iloitsee Lahti Energian projektijohtaja Sandor Luukkanen.
”Olemme yhdessä Lahti Energian kanssa rakentaneet vastuullista teollisuutta paikallisesti jo pitkään. Sopimustila on taas yksi osoitus yhteistyön voimasta”, sanoo Hartwallin tuotanto- ja toimitusketjun johtaja Tomi Korte.
Yli-Mäkelän tilalla kasvatettavaa mallasohraa viedään Viking Maltille mallastettavaksi oluiden ja viskien raaka-aineeksi. Sieltä ohramaltaat siirtyvät Hartwallille oluen panemista varten. Oluenpanosta ylijäävä mäski hyödynnetään laitoksen tontilla sijaitsevassa Lahti Energian biokaasulaitoksessa panimon prosessienergiaksi.
Rejektiä alkaa muodostua, kun biokaasulaitos käynnistyy alkukesällä. Rejekti on ravinnepitoista ja se täyttää kierrätyslannoitteen kriteerit. Keinolannoitteeseen verrattuna rejektiä tarvitaan enemmän sen sisältämän veden ja kiintoaineksen vuoksi. Toisaalta juuri kiintoainepitoisuutensa vuoksi se on myös hyvää maanparannusainetta.
Yli-Mäkelän tila sijaitsee Lahdessa Renkomäessä. Vilja- ja öljykasveja sekä nurmea viljelevällä tilalla on 300-vuotiset perinteet. Tilan isäntänä kymmenennessä sukupolvessa toimii maanviljelijä Heikki Mäkelä, joka odottaa rejektin hyötykäytöstä pitkäjänteistä, kaikkia osapuolia hyödyntävää yhteistyötä.
”Ennakkonäytteiden perusteella lannoitteen ravinnearvot typen ja fosforin osalta ovat sopivassa suhteessa peltojemme tarpeeseen. Lisäksi Hartwall sijaitsee lähellä meitä, joten kierto on varsin tehokasta: uudelle Viking Maltin mallastamolle on viljankuivaamolta matkaa 9 kilometriä, siitä Hartwallin panimolle pari kilometriä ja siitä takaisin pellolle kahdeksan kilometriä”, Mäkelä laskeskelee.
Yli-Mäkelän tilalla ei ole ollut yli kahteenkymmeneen vuoteen kotieläimiä, joten peltoja on lannoitettu mineraalilannoitteilla.
”Olen etsinyt mahdollisuutta lannoittaa orgaanisilla lannoitteilla, ja tässä yhteistyössä se nyt toteutuu. Orgaaninen lannoitus lisää maaperän pieneliötoimintaa ja parantaa siten maan kasvukuntoa. Lisäksi maan hiilensidonta lisääntyy”, Mäkelä kehuu.
Lisätietoja:
Lahti Energia Oy, projektijohtaja Sandor Luukkanen, sandor.luukkanen@lahtienergia.fi, p. + 358 44 7235715