Tietoa sähköpulasta
Sähköpula voi syntyä, jos sähköä kulutetaan enemmän kuin sitä kyetään tuottamaan tai tuomaan.
Sähköpulan uhatessa sähkön hinta sähkömarkkinoilla nousee, jolloin suoraan markkinoilta sähkönsä hankkivat teollisuusyhtiöt vähentävät sähkönkäyttöään korkean hinnan vuoksi. Tällaisten markkinaehtoisten toimenpiteiden ansiosta kiertäviltä sähkökatkoilta saatetaan välttyä. Sähkön säästöä kaivataan sähköpulan välttämiseksi myös niiltä, joiden sähkölaskuun sähkön tuntihinta ei vaikuta.
Jos sähkönkulutus ei vähene riittävästi ja kaikki häiriöihin varatut varavoimalaitoksetkin on käynnistetty, kantaverkkoyhtiö Fingrid määrää jakeluverkkoyhtiöt toteuttamaan ennalta suunnitellut kiertävät sähkökatkot.
Suunnitellusti toteutettavat, kiertävät sähkökatkot ovat tarpeen, jotta sähköt eivät katkea Suomesta hallitsemattomasti. Tämä olisi hankala tilanne, sillä esimerkiksi sairaaloiden varavoimajärjestelmät kattavat usein vain välttämättömät toiminnot, ja kerrostalojen hissien jumiutuessa yhdellä kertaa huoltoyhtiöillä kestäisi pitkään päästää ihmiset pinteestä.